Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Shampoo ongelmalliselle päänahalle

Miehelläni on aina ollut aika hankala päänahka. Siihen on kokeiltu vaikka mitä ja ainoa joka on auttanut on vihreäteehuuhtelut shampoopesun jälkeen. Minä olen yrittänyt keksiä vaikka mitä. Kokeiltu on mm. erikoisshampoot, hivenaineet ja vitamiinit. Nyt yritän luoda hänelle sopivaa shampoopalaa. Teen vain pienen annoksen, koska turhaa on säilyttää sopimattomia versioita kaapeissa ja minä sitten yritän käyttää niitä parhaan mukaan :D

Shampoolohkare juuri muotista poistettuna

Tästä versiosta tuli seuraavanlainen:

200g kookosrasvaa
50g risiiniöljyä
100g auringonkukkaöljyä
100g oliiviöljyä johon oli uutettu rosmariinia
5ml teepuuöljyä

Nesteenä käytin 126g vahvaa vihreätä teetä. Tein sen jo edellisenä iltana. Litraan kuumaa vettä laitoin 3 teepussia ja ne sai hautua siinä kunnes vesi oli jäähtynyt. 68g lipeää sekoitin jääkaappikylmään teehen. Ennen sitä olin sekoittanut teehen ihan vähän suolaa ja sokeria tuomaan kovuutta ja vaahtoavuutta. Tee ja lipeä reagoivat voimakkaasti. Siitä tuli heti tumman hernekeitonvihreää ja haisevaa. Tässä vaiheessa päätin etten laitakkaan shampooseen väriä. Se saa olla ihan luonnonväristä. Shampoo oli tummaa vielä kun kaadoin sen muottiin, mutta aika nopeasti se lähti vaalenemaan beigenruskeaksi. Eli kun katsoo valmista shampoota niin sen olisi ihan hyvin voinut värjätä. Shampoon leikkaaminen vuorokauden kuluttua oli hieman hankalaa, koska se oli niin kova. Eli tätä ohjetta noudattaen kannattaa leikkaaminen pitää tehdä jo 12-18h muottiin kaatamisen jälkeen. Teepuuöljyn tuoksu on mielyttävä tässä shampoossa. Ei ole liian voimakas, eikä ainakaan häiritse minun nenää.


Lohkareesta tuli 4 shampoopalaa. Tämä oli niistä ohkasin.



11 kommenttia:

  1. Hei! Saako udella että mitä ongelmia tarkkaanottaen miehelläsi on. Minulla on pää taipuvainen ihottumaan jolla on varsin ihastuttava nimi: taliköhnä-ihottuma. ;) Eli tulee kutiavaa hilseilevää ja joskus jopa märkiviä ihottumalaikkuja päähän. Jos pesen jollain muulla kun erikois shamppoolla niin ihottuma puhkeaa jo kahden pesun jälkeen. Muinua kuitenkin on alkanut kovasti kiinnostaa itse saippuan ja erityisesti shampoon tekeminen.
    Eli Itse kysymys on seuraavanlainen:
    luuletko että tämä shamppoo sopisi myös minun ongelmaiselle päänahalleni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa kokeilla että jos vaikka sopisi :) Jos sinulla on kuivat hiukset nostaisin hieman saippuan ylirasvoittuvuusprosenttia ja silloin pitää laskea lipeämäärä uudestaan. Miehelläni on herkkä päänähka johon tulee todella herkästi karvatupentulehduksia ja lähes koko päänahka saattaa olla märkivä ja punainen. Miehellä vaikuttaa myös se että jos hän käyttää hiuslakkaa niin päänahka on heti huonommassa kunnossa. Miehellä on myös auttanut shampoon jälkeen huuhtelu vihreätee-omenaviinietikkasekoituksella. Hänelle teen sekoituksen jossa on 50 ml vahvaa vihreetä teetä ja 2 korkillista omenaviinietikkaa. Seos saattaa kyllä kirvellä jos sinulla on päänahka rikki. Mutta takaisin shampooseen :) Appiukko jolla on paha psoriasis käyttää myös tuota shampoota ja päänahka on lähes parantunut. Aikaisemmin se oli todella tulehtunut ja hilseilevä.

      Poista
  2. Hiukseni ovat todella hyväkuntoiset ja liukkaat, siksi en ole käyttänyt hoitoainetta vuosiin. Kokeilinkin jo tuota etikka huuhtelua, mutta tuntuu että samoin kuin hoitiaineesta, hiuksistani tulee liian liukkaat muotoiltaviksi. Mutta täytyypi kokeilla tätä. Kiitos kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, etikasta tulee liukkaat hiukset. Sen takia käytän omassa seoksessa suhteessa tosi vähän etikkiaa. Jotain 250 ml teetä ja 2 korkillista etikkaa. Minullakin on luonnostaan tosi liukkaat hiukset. Mitkään kiharat eivät pysy kun maksimissaan tunnin. Hiukset tuntuvat muuten aika erilaiselta kun pesee shampoosaippualla. Eivät ole niin liukkaat ja tuntuvat luonnollisen puhtaalta.

      Poista
  3. moi. mites, kun soapcalcin mukaan tähän reseptiin tulisi 58g lipeää, eikä 68g. Kumpi oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Vaihdoitko myös ylirasvoittuvuusprosentin?

      Poista
  4. Kokeilin eri prosenteilla, 2-5, mutta ei juuri suhde muuttunut. 58-59% näytti. Ehkä joku kohta meni ohi. Valitsin lipeäksi naoh, sitten ylirasvoittuvuusprosentin, merkkasin rasvat ja öljyt, jotka ohjeessa. Mikä meni pieleen?

    Olen ihan aloittelija..

    VastaaPoista
  5. Ainiin, veden määräksikin näytti jotain 178 muistaakseni. Intoa olis tehdä, mutta tää alotus nyt tökkii. Tää olis mun miehelle niiiin hyvä shampoo.

    VastaaPoista
  6. Tarkistin ohjeen soapcalcissa ja sain ihan ohjeen mukaiset grammat. Ylirasvoittuvuusprosentti on 2% ja nestemäärä on 28%. Nestemäärällä ei ole sinäsä väliä että onko 28 vai 38 joka on oletuksena. Mitä pienempi määrä nestettä sitä nopeammin saippua kiisselöityy.

    VastaaPoista
  7. Okei,kiitos. Eli toi nesteen määrä vain oli eri? Voiko tehdä tolla missä 38% vettä ja 58g lipeää? Vai onko tulos jotain ihan muuta?

    Mistähän löytäisin tietoa tohon nesteen %-määrän valintaan?

    Siul on muutes ihania ohjeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊
      Jos lipeämäärä on pienempi niin saippuasta tulee hoitavampi eli jos on rasvaiset hiukset voi saippua jättää hiukset rasvaisemmaksi eikä pese niin tehokkaasti. Mutta kaikkien hiukset/päänahka ovat erilaiset.

      Voit ihan hyvin käyttää nestemääränä 38%. Minä käytän 28% jos on normi saippua mutta suurempaa nestemäärää jos on joku öljy, tuoksu tai muu aine joka paksuuntaa saippuan nopeasti.

      Poista