Saippuaa, saippuaa ja lisää saippuaa :D Lisäksi hieman koruaskartelua, kotikosmetiikkaa ja kaikkea muuta kivaa pientä näpertelyä.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olut. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Tuplarosmariinishampoo (joka ei mennyt niin kuin Strömsössä)
Tämän rosmariinishampoon tein suurinpiirtein samoilla rasvamäärillä kuin laventelishampoon. Poikkeuksena on se että uutin rosmariinia oliiviöljyyn, lisäsin naudanrasvaa ja tein rosmariinihaudukkeen tai teen, ihan miten sen haluaa sanoa. Nesteenä käytin osan olutta ja osan rosmariinihauduketta. Ja tänän shampooseen sain sitten laitettua sitä kananmunaa joka jäi pois laventelishampoosta. Käytin kylläkin tällä kertaa pelkkiä kananmunakeltauaisia. Taisin kyllä innostua liikaa tässä kananmuna-asiassa... En oikein tiedä mitä oikein ajattelin.
I made this rosemary shampoo bar with almost the same oils as the shampoo with lavender. The exceptions are that I added beef tallow, infused rosemary in olive oil and made a tea from dried rosemary. I used half beer and half rosemary tea as liquids. And the I put to many egg yolks in it... Don´t know what I was thinking.
Rosmariinishampoo
100 g oliiviöljyä johon on uutettu rosmariinia
40 g auringonkukkaöljyä
40 g naudanrasvaa
30 g risiiniöljyä
90 g kookosöljyä
4 kananmunankeltuaista
1 ½ tl punaista savea
10 ml Vesimelonitikkari-tuoksuöljyä
43 g lipeää
60 g olutta + 70 g rosmariiniteetä
Rosemary shampoo bar
100 g olive oil infused with rosemary
40 g sunflower oil
40 g beef tallow
30 g castor oil
90 g coconut oil
4 egg yolks
1 ½ tsp red clay
10 ml Watermelon lollypop FO
43 g lye
60 g beer + 70 g rosemary tea
Saippua kiisselöityi aika nopeasti ja kun lisäsin tuoksuöljyn niin rasvat alkoivat erottumaan. Onneksi sauvasekoitin pelasti tilanteen ja minulla oli silikoniset muotit valmiina. Jos olisin käyttänyt yhtä isoa muottia niin saippuat olisivat varmaan ylikuumentuneet. Kun kaadoin saippuan muottiin niin se oli hetkessä todella paksua ja aika jämäkkää. Saippuat geeliintyivät kohtuu nopeasti ja sen jälkeen puski paksua öljyä saippuoiden pinnalle... Voi hitsit sentään. Pistin saippuat pakastimeen yöksi ja toivoin parasta. No se nyt oli ihan turhaa. Saippuat olivat muotissa pari päivää ja ne olivat vielä semmoista tasaista höttöä. Ei siinä sitten muuta kun pilkoin nätit vaaleanpunaiset kukkasaippuat paloiksi ja sulatin ne uunissa. Tuoksuöljy säilyi kohtalaisen hyvin saippuassa, mutta väri muuttui aika paljon. Näättehän te kuvasta että se on tiilenpunainen tai ainakin tumman punaisenruskea. Eipä siitä tule mieleen rosmariini eikä vesimelonitikkari :D Käyttökelpoista se kuitenkin on.
When I added the FO to the soap mixture, the oils started to separate. Thank god I had my silicone molds ready and I got the soap smoother when I mixed with my stick blender. The soap gelled really fast and immediately after that thick oil was seeping on the surface of the soap. I put the soaps in the freezer for the night and hoped for the best. The soaps were still mushy and soft after a couple of days, so I chopped up my pretty pink flower shampoo bars and hot processed them. I can still smell the FO, but the color of the shampoo bar changed a lot. You can see from the pictures that they look like bricks. it sure does not look like rosemary or watermellon lollypop.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Kukkaistuoksuinen saippua oluesta ja hunajasta
126 g Guinness olutta + 1 tl hunajaa
42 g lipeää
20 g risiiniöljyä
95 g kookosöljyä
50 g rypsiöljyä
85 g oliiviöljyä
50 g palmuöljyä
Freesia-tuoksuöljyä, titanioksiidia, kaakaojauhetta.
Tässä saippuassa oli pari asiaa jotka saattaisvat mennä päin mönkää. Nimittäin se että siinä on olutta, kukkaistuoksua sekä hunajaa samassa saippuassa. Ne saattavat tehdä sen että saippua jässähtää alta aikayksikön, mutta ei tällä kertaa :) Sain jopa odottaa että saippua kiinteytyisi vähän enemmän jotta olisi helpompi kaataa molemmat värit samaan aikaa. Tietenkin olisin voinnut sekoittaa sauvasekoittimella kauemmin, muut en uskaltanut kun pelkäsin että saippua jässähtäisi muutamassa sekunnissa. Kuvion saippuaan tein syömäpuikolla pyörittäen. Aika kivan näköisiä saippuoita tuli, vaikka pitää vielä harjoitella kuvioiden tekemistä. Tuoksu on minun makuuni hieman liian kukkainen, mutta ihan ok kuitenkin.
Soap made with beer and honey that is scented with Freesia FO. A little too flowery I think, but still quite nice. I used palm oil, coconut oil, castor oil, olive oil and canola oil in this soap and it is colored with cocoa and titanium dioxide. There was a few things that could have gone wrong making this soap, but I´m glad that I had no problems making the soap. I´m used to that every time I use flower FO, beer or honey things can go wrong and I can get soap on a stick. I made swirls with a chopstick and I like the pattern very much.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Murphy´s Irish Stout-saippua
Minulla on nyt olutsaippuaputki päällä ja minulla on jo seuraava olutsaippua suunniteltuna, mutta joudun odottamaan siihen kunnes saan lisää risiiniöljyä. Henkilökohtaisesti pidän eniten tummasta oluesta ja Guinnessista tuli heti minun suosikkini. Murphy´s Irish Stout on vähän samantapainen kuin Guinness. Tölkissä oli myös Widget-kapseli. Ihan samanlaista tiivistä vaahtoa siinä ei ollut ja väri oli himppusen verran ruskeampi. Reagoin heti että oluessa oli todella voimakas paahteinen haju. Normaalisti sanotaan että olutsaippua ei haise olueella, mutta kun otin saippuan uunista niin siinä oli vielä voimakas paahteinen haju. Onneksi tuoksuöljy peitti hajun.
Ohje:
81 g karitevoita
105 g naudanrasvaa
200 g oliiviöljyä
125 g kookosöljyä
50 g rypsiöljyä
228 g olutta + 76 g lipeää
Uunissa olon jälkeen: 1 rkl seesamöljyä + 2 rkl turkkilaista jogurttia
5 ml French Vanilla-tuoksuöljyä ja 10 ml Porkkanakakku-tuoksuöljyä
Tein saippuamassasta aika löysää kiisseliä, koska olen huomannut että ohp-saippuaa on silloin helpompi käsitellä kypsymisen jälkeen. Olen tykästynyt muutenkin kuumamenetelmään, koska saippua on niin paljon nopeammin valmista ja natriumlaktaatti ehkäisee sen että saippua kuivahtaisi liian nopeasti eikä sitä ehtisi saada muottiin. Tämä saippua oli itse asiassa hyvin pehmeä pitkään ja leikkasin sen 1,5 vuorokautta myöhemmin. Tämä saippua tarvitsee jostain syystä pitkän ajan kovettua, kun se on vielä viikkoa myöhemmin niin pehmeä että pystyin taittavaan paloja saippuasta. Vaahto oli kyllä hyvin runsas ja isokuplainen samalla kun oli myös kemainen. Taidan käyttää vaan päätypalan nyt ja jättää saippuan pariksi kuukaudeksi kypsymään ja kovettumaan. Ai niin, ja valmis saippua ei haissut yhtään paahtuneelle olueelle vaan mausteille ja vaniljalle.
Can´t stop making beer soap. I have already the next one planned and just put the beer in the freezer, but I have to wait to get more castor oil. I prefer dark beer and Guinness became my favorite. Murphy´s Irish Stout is a bit like Guinness, but its color is a bit browner and it smells like roasted beer (if you know what I mean). The soap contains olive oil, canola oil, coconut oil, shea butter and beef tallow. It is a 100 % beer soap and contains no other liquids. It is fragrance with Carrot cake FO and a smidgen of French Vanilla FO. The soap is a OHP soap, but it is quite soft. Maybe it is because I added Greek yoghurt and sesame oli to the soap after cooking it in the oven. I´m just going to use the end pieces and let the rest of the soaps get harder for two months or so.

| Missä se aurinko on kun yrittää ottaa kuvia? |

perjantai 11. tammikuuta 2013
Koff Lite-saippuaa x2
Keittiön kaapissa oleskeli kaksi Koff lite-tölkkiä ja ne oleskeli siellä niin kauan että parasta ennen päivämäärä ehti mennä umpeen. Oluset eivät olleet tarkoitettu juotavaksi vaan sämpylätaikinan nesteeksi. Nyt niistä sitten tuli saippuaa. Mietin pitkään että mitä kuvioita tekisin, minkä väristä saippua olisi ja mikä saippuan muoto olisi. Loppujen lopuksi tulin siihen lopputulokseen että saippuasta tulisi pyöreätä piste. Ei mitään muuta. Koff lite on niin vaaleata olutta että siitä ei tulisi väriä, mutta tuoksuöljy värjäsi saippuan pikkuhiljaa ruskeaksi. Päätin että teen ison sastin saippuaa ja jaan sen kahteen osaan. Toisen saippuan teen kylmämenetelmällä ja toisen uunimenetelmällä.
Olutsaippua
190 g kookosöljyä
225 g palmuöljyä
360 g oliiviöljyä
150 g possunrasva
75 g karitevoita
408 g olutta (johon sekoitin lusikallisen sokeria) + 136 g lipeää
2 % natriumlaktaattia
Kylmämenetelmäsaippuaan lisäsin 15 ml suklaatryffelituoksuöljyä ja 5 ml suklaatuoksuöljyä.
Uunisaippuaan lisäsin 1 tl risiiniöljyä (enempää ei ollut), pari lorausta kookoskermaa (ehkä yhteensä vajaa ½ dl) ja 15 ml suklaatryffelituoksuöljyä.
Natriumlaktaatin kohdalla päädyin kompromissiin. Normaalisti käytän 1 % kylmämenetelmässä ja 3 % kuumamenetelmässä. Pitää vaan muistaa että kylmämenetelmäsaippua pitää leikata hyvissä ajoin, jotta saippua ei murene.
Murenemisongelmaa ei ollut ja molemmat saippuat oli todella helppo leikata. CP, eli kylmämenetelmällä tehty saippua vuoti vähän öljyä kun oli muotissa, mutta ei pahasti. Tuoksuöljy värjäsi varsinkin kylmämenetelmällä tehdyn saippuan ihan muutamassa tunnissa. Huomasin aika nopeasti etten ollut sekoittanut tuoksuöljyä tasaisesti OHP-saippuassa, mutta eihän se haittaa. Siitä tuli jonkunlainen marmorikuvio :D
Ne jotka eivät ole kokeilleet olutta saippuassa, niin kokeilkaa ihmeessä. Olut hoitaa ihoa ja lisää kuplia vaahtoon. Eikä se haise yhtään olueelle. Se voi toisaalta olla joko hyvä tai huono asia ;)
| Vajaa viikon vanhat saippuat. Vasemmalla CP, oikealla OHP |
I had two Koff Lite beers at home and they had gone old (only a month). I was going to use it as liquid when I make bread, but well, I didn´t :) Koff Lite is a Finnish lager that has a very pale yellow color. I wanted to make a simple soap so I decided that it should be round and only get the color from the fragrance. I split the batch and made one CP and one OHP soap.
The soap contains coconut oil, shea butter, palm oil, olive oil and lard. I also put in the OHP soap about ½ dl coconut creme and 1 tsp castor oil. The CP soap is scented with Dark Chocolate FO and Chocolate Truffle FO. The OHP soap contains only Chocolate Truffle FO. They both smell good, but the mixture smells good enough to eat! You can see from the pictures that the OHP soap is not totally brown. It seems like I didn´t mix the FO good enough, but I think that the soap just looks more interesting.
If you have not tried beer in your soaps, please try it. It is sooooo good. And the lather has big bubbles.
perjantai 4. tammikuuta 2013
Saippua Guinness-oluesta
| Olutta ja saippuaa |
Minua himotti jo pidemmän aikaa käyttää Guinnessia saippuan nesteenä ja nyt vihdoin puolen vuoden mietiskelyn jälkeen ostin olusen. Guinness on niin kauniin tumma ja vaahdon väri on kauniin kermainen ja tasainen.
Ohje:
150 g kookosöljyä
75 g avokaadoöljyä
50 g mangovoita
155 g oliiviöljyä
50 g palmuöljyä
20 g risiiniöljyä
10 ml Viikuna-tuoksuöljyä
hyppysellinen titaanioksiidia
1 tl lääkehiiltä
1 % natriumlaktaattia
208 g olutta + 69 g lipeää
| Maistuisiko pieni tuopillinen olutta? ;) |
Saippua kiisselöityi nopeasti, mutta ei kuitenkaan jässähtänyt. Massa oli juuri sopivan paksuista jotta en joutunut odottamaan vaalean saippuan kaatamista tumman kerroksen päälle. Tuoksuöljyn valitsin sen perusteella että halusin "tumman", lämpimän ja makean tuoksun. Lääkehiiltä en varsinaisesti käyttänyt sen puhdistavan ominasuuden perusteella, vaan pelkästään sen takia että saippuasta tulisi mahdollisimman tummaa. Tuoksuöljy värjää myös saippuan, joten odottelen vielä että väri tummenisi. Tämä saippua oli just täydellistä leikata. Olen ihan iiiiihastunut natriumlaktaattiin :) Se on niin kätevää kun saippuan voi leikata saman päivän aikana tai jopa muutaman tunnin kuluttua ja leikkauspinnasta tulee kauniin tasaista vaikka käytän ihan tavallista veistä. Suosittelen kaikille! Tämä on taas yksi niistä saippuoista jotka saisivat olla heti käyttövalmiita. Tai sitten olen vain liian malttamaton. No jos vielä jaksaisi odottaa kolme viikkoa.
This is my soap made with Guinness beer. And that little ball is a Widget capsule that releases nitrogen and makes the foam thick and the bubbles small. The soap contains coconut oil, avocado oil, mango butter, olive oil, castor oil and palm oil. It is scented with Fig FO. I wanted a sweet, warm smell for this soap. It is somehow very comforting. And by the way, I just looove sodium lactate :) It makes the soap harden up much earlier and I think that the soap looks much smoother. This soap is one of the soaps that I just can´t wait to cure. But I still have to wait three weeks.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
"Tuotepalaute"
![]() |
| Saippua ei liity juttuun, mutta on mielestäni niin nätti :) Se tuoksuu sokeriviikunalle. Makea hedelmäinen tuoksu. Ei kuitenkaan liian makea, jos laittaa puolet vähemmän kuin normaalisti. |
Pientä mielipidettä tekemistäni tuotteista jotka ovat parhaillaan käytössä:
1. Aluksi pieleen menneestä mangosaippuasta on tullut yksi minun suosikkisaippuoista. Se ei tuoksu juuri miltään, mutta on ihan ehdoton ykkönen suihkusaippuana. Se vaahtoaa pientä, tiivistä, runsasta kuplaa. Eli ihanaa paksua vaahtoa <3 Välissä on kyllä muutamia, yksittäisiä kuplia. Minun ihoa se ei ainakaan kuivata yhtään.
2. Olutshampoosta on myös tullut lemppari. Se pitää hiukset pidempään puhtaana verrattuna muihin shampoopaloihin. Johtunee varmaan pienestä ylirasvoittuvuusprosentista. Muutenkin hiukset tuntuvat nykyään "omilta" ja luonnollisilta vaikka niissä on väriä. Ihan aluksi hiukset olivat hieman "mähmäset" kun vaihdoin kaupan shampoosta itse tehtyyn, mutta nykyään ne ovat pehmeät kuin vauvanhiukset ja positiivista palautetta olen saannut kuulla kauniista kiillosta. Oma huomio on se että ne ovat paljon kevyeemmät ja ilmavammat. Olen parin pesun jälkeen käyttänyt vihreätä teetä viimeisenä huuhteluvetenä. Toimii aivan loistavana hoitoaineena. Hiukset ovat helpot selvittää (hiukseni yltävät hieman hartioiden yli) eikä latvat tunnu kuivilta. Mies on myös pitänyt vihreästä teestä. Hän itse kommentoi että hiuksia on helpompi kammata. Hänellä on minuun hiuksiin verrattuna karkeammat ja kuivemmat hiukset.
3. Vihreä deodorantti on ollut ihan ok. On toimiva, mutta jotenkin se ei ihan sytytä. Käytän minä sen toki loppuun, mutta seuraavaan deodoranttiin meinaan laittaa probiootteja ja pitää hankkia joku eteerinen öljy joka mielyttää nenää niin paljon että sitä jaksaa tuoksuttaa joka päivä. Mietin laventelia tai appelsiinia.
4. Maitosaippuaa olen käyttänyt käsisaippuana. Se on hyvin hoitava ja sopii minulle hyvin, koska joudun pesämään käsiä useasti. Se vaahtoaa ihan päinvastaisella tavalla kuin mangosaippua. Siinä on isoja yksittäisiä kuplia. Minun tuntuma on se että tämä sopisi esimerkiksi kuivaihoiselle tai sellaiselle joka tarvitsee hoitavuutta ja ravitsevuutta. Meinaan piakkoin käyttää maitojauhetta toisessakin saippuassa.
torstai 24. toukokuuta 2012
Olutmunashampoo (hävikistä saippuaksi)
Muistan että joskus myytiin munashampoota. Katselin että Vihreällä kosmetiikalla (joka on näemmä nykyään Flow kosmetiikka) on myös tämänlainen palashampoo. Ja minulla oli vanhentuneita (ei vanhoja) kananmunia jääkaapissa. Pakastimessa oli vielä hieman olutta jota käytin ensimmäiseen olutsaippuaan sekä olutshampooseen. Kananmunan pitäisi lisätä hiusten kiiltoa ja sen proteiinit sekä muut aineet hoitavat.
Yritin lueskella netistä ohjeita miten munashampoota tai -saippuaa tehdään, mutta ei mitään oikein hyviä ohjeita löytynyt. Ainoastaan yhden pienen videon löysin jossa neuvottiin että munant sekoitetaan sauvasekoittimella osaan öljyistä ja tämä seos sekoitetaan kiisselöityyn saippuamassaan. Näin ei pitäisi tulla rikkiyhdisteitä (lue: mädän munan hajua).
Kaikki meni ihan hyvin. Muottina käytin maitopurkkia. Jotenkin koen että shampoot ovat peruskamaa, saippuoiden kanssa voi hifistellä. Eli tähän ei mitään tuoksua eikä väriä. Rasvoina käytin kookosrasvaa, oliiviöljyä ja auringonkukkaöljyä. Minulla on nyt toinen lipeä käytössä ja tämä liukenee hyvin veteen. Minullahan oli jäätynyttä olutta ja se oli taas liian kylmää. Sain sekoitella tovi ennen kun lipeärakeet olivat sulanneet nesteeseen. Saippua lähti geeliintymään kohtuu nopeasti ja pinnalla olikin iso geelimöykky. Eli saippua nopeasti pakastimeen. 50min kuluttua saippua oli "rauhoittunut" ja siitä ei onneksi tullut tulivuorta.
Leikkasin vuorokauden kuluttua shampoopalan ja voi sitä hajua!!! :D Onneksi ikkuna oli ihan vieressä ja mies töissä niin lemu ei häntä kiusannut. Helpotukseksi haju oli hävinnyt lähes kokonaan seuraavaan aamuun mennessä. Shampoopalan koostumus oli miellyttävä ja sitä oli mukava leikata. Ei halkeiluja tai vastaavaa. Värikin on yllättävän hyvä. Kuin maitokahvia. Onneksi ei sentään munakokkelia, sen verran shamppoo kuumeni. Itse asiassa se taisi geeliintyä kokonaan, koska väri oli niin tasainen eikä paloissa näkynyt rengasta.
![]() |
| Pino shampoota :) Ei ihan heti lopu. |

| Tästä kuvasta näkee minkälainen geelimöykky sieltä oli kehittymässä kun saippua ylikuumeni. |
Leikkasin vuorokauden kuluttua shampoopalan ja voi sitä hajua!!! :D Onneksi ikkuna oli ihan vieressä ja mies töissä niin lemu ei häntä kiusannut. Helpotukseksi haju oli hävinnyt lähes kokonaan seuraavaan aamuun mennessä. Shampoopalan koostumus oli miellyttävä ja sitä oli mukava leikata. Ei halkeiluja tai vastaavaa. Värikin on yllättävän hyvä. Kuin maitokahvia. Onneksi ei sentään munakokkelia, sen verran shamppoo kuumeni. Itse asiassa se taisi geeliintyä kokonaan, koska väri oli niin tasainen eikä paloissa näkynyt rengasta.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Olutshampoo
Olen ollut tyytyväinen palashampooseen jota olen käyttänyt. Talvella oli kosteuttavaa, nyt keväällä normaaleille hiuksille tarkoitettua. Kun kesä lähtestyy tiedän että hiukseni rasvoittuvat paljon normaalia nopeammin, eli pitää kehitellä uusi shampoo. Olen lueskellut paljon USAlaisia ja Austraalialaisia saippuablogeja. Monissa on kirjoitettu sitä ettei ainoastaan hiuslaatu vaikuta palashampoon toimivuuteen. Pitäisi tietenkin huomioida hiuspohjan kunto, mutta myös veden kovuus. Eli se mikä toimii kotona, ei välttämättä toimi esimerkiksi kesämökillä. Watson St Soaps-blogissa löytyi mielenkiintoinen kokeilu ja ohjeentynkä. Olisin halunnut kokeilla heti shampoota jossa on oliiviöljyä, auringonkukkaöljyä, risiiniöljyä ja kookosöljyä. Valitettavasti risiiniöljy on loppu. Tilasin sitä apteekista, mutta Tamrolla oli ongelmia toimituksen kanssa ja apteekkari sai tehdä uuden tilauksen. Sanoi että öljy tulee joskus ensi viikolla.
Tyydyin kokeilemaan oliiviöljy (75g), kookosrasva (100g) ja auringonkukkaöljyohjetta (125g). Tästä pikkuannoksesta tuli 2 pientä jogurttipurkillista ja 3 pienen pientä pyöreätä shampoopalaa. Sen muutoksen normi ohjeeseen tein, että muutin ylirasvoittuvuusprosentin 2%:iin. Normaalisti laitan 5-7%. Yhdessä saippuassa kokeilin jopa 20%. Siitä saippuasta lisää myöhemmin. Nesteenä käytin tummaa olutta. Sitä samaa jota käytin ensimmäisessä olutsaippuassa. Jostain luin että olut sopii erinomaisesti tummille hiuksille. Käyttökokemuksia saatte sitten neljän viikon kuluttua :) Toivottavasti tästä shampoopalasta tulee yhtä tummaa kun olutsaippuasta on tullut. Mitään tuoksua en tähän laittanut. En osaa varmuudella sanoa oliko se saippuatuoksu joka tummensi saippuan vai itse olut. Saippua tummui viikossa ja on jatkanut tummumista.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Olutsaippua vol. 2
Olen niin tyytyväinen edellisen olutsaippuan ulkonäköön, koostumukseen ja tuoksuun että piti lähes heti kokeilla toista versiota. Nyt uskalsin ostaa ihan alkoholiolutta. Mutta enpäs ottanutkaan mitään Olvia, Koffia tai vastaavaa. Otin Kriekin kirsikkaolutta, koska siinä on niin kaunis väri. Annoin oluen lässähtää päivän aikana ja illalla vielä keitin siitä alkoholin pois. Jäädytin oluen ja pistin sen pakkaseen yöksi. Sitten teinkin ihan samalla tavalla. Eli lipeän sekoitin olutjääkökköihin. Se oli taas yhtä värien loistoa :D Kaunis kirsikanpunainen muuttui hetkessä myrkyn vihreäksi. Siitä tummanruskeaksi. Kun sekoitin sen rasvoihin niin massasta tuli ihan toffeenruskeata ja läpinäkyvää. Tuoksuksi laitoin Patchouli & Pepperorn-tuoksua. Sen sain ilmaisnäytteenä. Se on eksoottinen hippituoksu. Pippuria en vielä tuoksusta pystynyt havaitsemaan. Mielestäni se on jotenkin hassu tuoksu. Luulen että joko siitä tykkää tai sitten ei.
Saippuassa on tuoksun ja olueen lisäksi seuraavat:
200g palmuöljyä
170g kookosrasvaa
100g rypsiöljyä
100g oliiviöljyä
(olut painoi 217g ja lipeä 81g)
Sen eron huomasin edellisen olutsaippuan kanssa että tämä kiisselöityi tosi nopeasti. Lopetin sauvasekoittimella sekoittamisen heti kun huomasin että massa alkaa kiisselöitymään. Siinä vaiheessa kun olin laittanut sauvasekoittimen pois ja otin kauhan käteen niin massa oli jo uhkaavasti alkanut jässähtämään. Eli äkkiä vaan maitopurkkiin, kopautukset pöytään (ilmakuplat lähtevät pois, ainakin toivon mukaan) ja suoraan pakkaseen. Luin myöhemmin että tuoksulla on voimakas jässähtämistaipumus. Eli en tehnyt mitään hassusti, onneksi!
Niisk, saippua lohkeili pahasti kun leikkasin sen. Tarkoituksella laitoin enemmän kovia rasvoja, koska halusin saippuan joka on kovempi ja siinä on hyvät kuplat. Yhdstä saippuasta tuli ainoastaan ok. Muista lähti isoja paloja. Katsotaan mitä tästä tulee. Muuten sulatan tämän kuukauden kuluttua ja teen uutta saippuaa.

Olutsaippuan uusi väri
![]() | ||
| Olutsaippua tänään. |
![]() |
| Saippua viikko sitteen. |
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Olutsaippua
![]() |
| Jos tämä saippua toimii yhtä hyvin kun tuoksuu niin tätä tehdään lisää vielä kuinka paljon tahansa. |
Minä kun monesti aamuisin surffailen netissä ja luen saippuantekojuttuja ja -blogeja, niin törmäsin olutsaippuaan. Saippuan ominaisuuksia kehuttiin paljon. Humala (siis kasvi ei känni ;) ) on kuulemma taivaallisen hoitavaa iholle. Lueskelin tätä ohjetta ja sen perusteella aloin tekemään alkuvalmisteluja.
Ostin tölkin alkoholtonta tummaa olutta. Minä en tiedä oluesta yhtään mitään :) Vain sen että se on niin älyttömän pahaa etten suostu juomaan sitä. Mutta sen tiedä että ei tämä ole mitään laatuolutta, mutta miksi laittaa kalleinta saippuaan? Oluessa ei siis saa olla hiilihappoa eikä alkoholia, muuten saa aikaiseksi tulivuoren kun sekoittaa lipeän siihen. Laitoin iltapäivällä oluen astiaan ja kävin sekoittelemassa sitä vispilällä aina kun muistin. Aamulla se oli hyvin väljähtänyttä. Kaadoin pussiin ja pussin pistin pakkaseen työpäivän ajaksi.
![]() |
| Tässä näkee kuinka tumma olut oli pakastettuna. Suoraan tölkistä kaadettuna se oli lähes mustaa. |
![]() |
| Pienet ruskeat pikut ovat vehnäleseitä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)