Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. syyskuuta 2012

Saippuatarvikeostoksilla

Kiitos Saippuakukka-blogin, minun oli ihan pakko käydä Vii-Voanissa. Se on itämaisia tuotteita myyvä ihan mukavan kokoinen liike. Ja sieltä saa halvalla vaikka mitä tuotteita joita voi käyttää saippuanteossa tai muussa kotikosmetiikassa. Kaupassa oli mukavasti ihmisiä vaikka kävin siellä perjantaina puoli kahden maissa iltapäivällä. Siellä tuoksui voimakkaasti mausteille ja sisällä oli aika lämmintä. Suosittelen sitä paikkaa kaikille saippuantekijöille jotka liikkuvat Helsingissäpäin.

 
Näin aluksi ostin sieltä kookosöljyä, punaista puhdistamatonta palmuöljyä, manteliöljyä ja Kewra-vettä (kukkaisvesi). Alunperin minun piti vaan ostaa manteliöljyä ja kookosöljyä, mutta sieltä nyt vaan tarttui mukaan vähän lisää tavaraa :D Olisin halunut ostaa durianin, mutta kun en tiedä muuta siitä että se haisee kovin pahalle niin en viitsinyt. Mutta se oli kuitenkin kovin vaikuttavan näköinen.

Kookosöljy on siis tavallista kookosöljyä, ei kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Tämä öljy ei tuoksu millekään (hyvä) ja tämä tuntuu imeytyvät ihoon paremmin ja nopeammin kuin Cocovin kookosöljy. Minä kaipaan juuri tuoksutonta kookosöljyä, koska deodorantti tuoksuu voimakkaasti kookosöljylle. Tai minä tuoksun kookokselle kun rehkin :)

Palmuöljy on todella oranssinpunaista. Mietin miten sitä voisi käyttää saippuanteossa. Sehän saattaa värjätä kiisselöidyn saippuamassan oranssiksi ja tämän takia muut saippuavärit saattavat näyttää erittäin "mielenkiintoisilta", todennäköisesti sinisen sävyiset värit ovat ruskeita. No tämä selviää kun teen pienen koesaippuan jossa on tätä puhdistamatonta öljyä.

Tämä ei ole mainos, mutta tuo manteliöljy on oikea jättipotti. Puoli litraa manteliöljyä maksoi 6€. Aikaisemmin olen maksanut 250ml:sta melkein 9€. Lasipullo on muutenkin niin kivan näköinen että ehdin jo miettiä miten voi uusiokäyttää pullon ensi kesänä kun voi taas uuttaa kukkia öljyyn. Manteliöljy tuntui iholla ihan perinteiseltä manteliöljyltä. Eli on mielestäni ihan hyvää tavaraa.

Kewra-vesi on minulle ihan uusi tuttavuus, mutta halusin kokeilla sitä hapanhuuhtelussa. Tuoksu on aika jännä, mutta miellyttävä. Minä sanoisin että se tuoksuu ruusulle, hieman mausteiselle ja jollekkin eksoottiselle hedelmälle.
 

5 kommenttia:

  1. Haluun kanssa ton manteliöljyn! :) Pitänee tehdä taas Hakaniemi-keikka kun opintotuetkin tuli. (Jotenkin pelottavan näköinen hedelmä toi durian! xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä hakemassa :) Minä meinasin ottaa kolme pulloa, mutta maltoin sitten ottaa yhden :D Tekisi mieli uuttaa yrttejä manteliöljyyn ja käyttää sitä sitten voiteissa.

      Poista
  2. Ostin joskus jostain etnisestä kaupasta palmuöljyä, se oli kiinteää ja oranssin väristä. Tuoksu ei ollut hyvä:(
    Väriä se antoi saippuaan kylläkin ja muutenkin se oli ihan hyvä saippuassa, vaikka laitoin aika vähän sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on myös aika hassu tuoksu, mutta ei omasta mielestä kauhean paha. Ajattelin myös itse että en kauhean paljon laittaisi kerrallaan.

      Poista
  3. I can't wait to see how the red palm oil reacts in the soap! That is a huge bottle of sweet almond oil, I wish I could get them that big locally...have fun with all your new supplies!

    VastaaPoista