Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 31. elokuuta 2012

Kermasaippua

Olen niin hurahtanut luonnonvärisiin saippuoihin. Ja se ei yhtään tarkoita että ne olisivat jotenkin tylsiä! Minähän en erityisemmin pitänyt maitosaippuasta niin ajattelin että lehmänmaidolle pitää kuitenkin antaa uusi mahdollisuus, mutta kerman muodossa. Minulla oli nimittäin kermaa jääkaapissa jossa oli parasta ennen päivämäärä mennyt pari päivää sitten. Mallia tähän saippuaan otin Kotiäidin lampaanmaitosaippuasta. Eli tässä on suhteessa erittäin paljon maitoa. Kotiäidin ohjeessa oli rasvana ainoastaan oliiviöljyä, joka tekee saippuasta erittäin hellävaraisen, mutta jos haluaa oikein hyvän oliivisaippuan niin pitäisi odottaa saippuan kypsymistä mielellään ainakin 6 kk.


Minun versioon laitoin:

390 g oliiviöljyä
150 g kookosrasvaa

76 g lipeää + 76 g vettä sekä 380g kermaa (tai oikeasti 378g kermaa + 2 g maitoa)
Tuoksuna GF:n Maito. Se on minun mielestä hieman kermamainen ja makea. Aika mieto tuoksu kaiken kaikkiaan.

Aloitin sillä että sekoitin lipeän ja veden. Laitoin veden joukkoon ihan pikku hyppysellisen sokeria jotta lipeärakeet liukenisivat noin pieneen määrään vettä. Jätin lipeäastian jäähtymään kylmään vesihauteeseen siksi aikaa kun sulatin kiinteän rasvan. Sulaneen kookosrasvan ja oliiviöljyn sekoitin yhteen ja päätin tällä kertaa etten sekoita tuoksua öljyihin. Olen huomannut että tuoksu pysyy paremmin jos sekoittaa sen vasta kiisselivaiheessa.

Jääkaappikylmään kermaan sekoitin lipeän hyvin, hyvin hitaasti. Eli lusikallisen kerrallaan. Ihan loppuvaiheessa astian pohja tuntui hieman lämpimältä, joten laitoin sen pakastimeen muutamaksi minuutiksi. Lipeä oli jo alkanut reagoimaan kerman rasvaan ja kerma-lipeäsekoitus oli kuin paksua vanukasta. Sekoitin siihen viimeiset luskialliset lipeää ja sitten surruuttelin rasvat ja kerma-lipeän keskenään. Tuoksu oli aika tummanruskeaa ja se värjäsi saippuamassan hailakan beigeksi. Tein nopean päätöksen ja laitoin vielä kiisselöidyn saippuan joukkoon himpun verran titaanioksiidia, jotta saisin valkoista saippuaa. 

Saippuat saivat olla pari tuntia pakastimessa ja tämän jälkeen viikon vielä muoteissa. Ajatuksena oli että saippuat saisivat kuivua ihan rauhassa. Olin todella yllättynyt kun muovipurrkimuoteista saippuat lähtivät helposti irti, mutta silikoonimuotista poistaminen oli ihan mahdotonta. Yksi saippua meni ihan mössöksi. Ei hätää. Pyörittelin siitä saippuapalloja. Muut pistin pakastimeen ja annan niiden olla siellä pitkään, jotta ne ovat oikeasti kovat. Muuten minulla on iso kasa valkoisia saippuapalloja :D Ehkä vähän kuin lumipalloja. Kun tuoskuttelin saippuoita niin pohjat tuoksuivat hieman happaman maidon ja tuoksuöljyn sekoituksella. Hapan tuoksu kuitenkin lähti pois nopeasti kun saippua kuivui kokonaan. Saippua vaahtoaa hyvin eikä todellakaan kuivata ihoa. Ehkä seuraavalla kerralla hieman vähemmän nestettä ;)

5 kommenttia:

  1. The soap looks so pretty and creamy! Milk soaps are a challenge but definitely worth the effort. I also find that my ungelled soaps stay soft for quite a bit longer. What are your plans for your snowballs? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Want to make a soap with snow and something wintery. Maby I´ll use the snowballs for that one ;)

      Poista
    2. Clever! A soap made with snow is such a neat idea! =)

      Poista
  2. Täytyy varmaan kohta oikeasti ottaa aikaa noiden omien saippuoiden tekemiseen. Sain äitienpäivälahjaksi tyttäreltä eskarissa itse tehdyn saippuan ja se saippua on ollut tosi hyvä ja olen tykännyt kovasti ja se on kohta loppu...jotenkin ihan eri fiilis pestä sillä kuin kaupan suihkusaippuoilla.

    Blogistani löytyy sinulle jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus :) Tee ihmeessä saippuaa. Se on niin hyvää ja toimivaa.

      Poista