Saippuaa, saippuaa ja lisää saippuaa :D Lisäksi hieman koruaskartelua, kotikosmetiikkaa ja kaikkea muuta kivaa pientä näpertelyä.
Sivun näyttöjä yhteensä
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Nyt kyllä naurattaa :D
Tästä PITI tulla ihanan hoitavaa shampoosaippuaa jossa on kookoskermaa ja parit kananmunankeltuaiset. Mutta en minä edes ehtinyt päästä siihen vaiheeseen että kermaa ja keltuaisia pystyisi lisäämään. Ehdin surruuttaa pari kertaa sauvasekoittimella niin saippua oli jo todella paksua. Sekoitin lusikalla kookoskerman joukkoon ja se meni vielä ihan ok, mutta kananmunankeltuaisia en enää onnistunut sekoittamaan joukkoon.
Tein omasta mielestä kaiken ihan niin kuin normaalisti. Lipeävesi oli jäähtynyt ja sulatetut rasvat olivat saman lämpöisiä. Ainoa ero aikaisempaan on että tässä shampoossa oli palmuöljyä enemmän kuin muissa. Muina rasvoina on kookosöljy, oliiviöljy, auringonkukkaöljy, possurasva ja risiiniöljy. Saippua kuumeni niin nopeasti että sain laittaa saippuan ulos terassille. Onneksi on pakkasaamu niin saippuan pitäisi jäähtyä kohtuu nopeasti. Laitoin varmuuden vuoksi sanomalehden saippuamuotin alle ettei vaan tarvitse kaapia saippuaa terassin kivilaatoista :D
perjantai 26. lokakuuta 2012
Epäonnistunut hanger swirl-saippua
Sain hetken miettiä minkä uuden aineen tai tekniikan valitsen saippuanvaihtosaippuaa varten. Päädyin hanger swirl-kuvioon. Alunperin se tehdään henkarilla (siitä kuvion nimi tulee), mutta en ole nähnyt missään henkareita joita tehdään pelkästä rautalangasta. Tein oman "henkarin" rautalangasta, koktailtikuista sekä ilmastointiteipistä.
Saippuan ohjeeseen halusin ehdottomasti laittaa jotain ainetta, joka olisi iholle erityisen hoitavaa ja lisää saippuan vaahtoavuutta. Ruokakaupassa tutkin ja pohdin mikä tämä voisi olla. Sitten tuli mieleen valkosuklaa-banaanisaippua joka on todella ihanan tuntuinen. Banaani värjäsi saippuan vielä tummemmaksi ja siinä on pieniä pisteisä. Mutta se valkosuklaa! Kaakaovoi hemmottelee ja pehmentää ihoa ja suklaan sokeri lisää saippuan vaahtoavuutta. Valkosuklaa saattaa tummentaa saippuaa, joten sekoitin koko saippuaan titaanioksiidia. Otin erikseen vähän saippuaa kahteen eri purkkiin. Toisen värjäsin vaaleanpunaiseksi ja toisen vaaleanliilaksi. Loppusaippuaan lisäsin lisää titaanioksiidia.
Laitoin saippuat kerroksittain muottiin. Sain hetken odottaa että saippua paksuuntuisi ja kerrokset eivät sekoittuisi keskenään Mielestäni hanger swirlissä-teksiikassa haasteena on se ettei näe minkälaiseksi kuvio tulee. Siitä voi tulla tosi nätti tai ihan sotkua jos vahingossa kieputtaa samaa kohtaa useampaan otteeseen. Saippua sisältää paljon sokeria ja saippua oli koko ajan lämmin vaikka rasvat ja lipeävesi oli ihan viileitä. Tämä saippua meni tuttuun tapaan pakastimeen muutamaksi tunniksi.
Hanger swirl-saippua
35 g kaakaovoita (eli 100 g valkoista suklaata)
200 g kookosöljyä
200 g oliiviöljyä
75 g manteliöljyä
30 g risiiniöljyä
100 g rypsiöljyä
100 g palmuöljyä (valkoista)
1% natriumlaktaattia
punaista ja liilaa saippuavariä, titaanioksiidia
20 ml GF Lumienkeli-tuoksuöljyä
Saippuasta tuli ihan kivaa, mutta... En vaan pidä uuden saippuamuotin muodosta. Saippuasta tuli minun makuun liian pitkulaista. Pidän ehdottomasti enemmän neliösaippuoista. Eli tämä saippua meni uusiksi, jotta saan lähetettyä eteenpäin nättejä saippuoita saippuanvaihtajille. Ja lisäksi saippuan pintaan piti tulla kaunis aaltokuvio. Saippua ei irronnut nätisti muotista vaikka käytin natriumlaktaattia ja pidin saippuaa pakastimessa ennen kun irrotin sen muotista. Kun leikkasin saippuan niin siitä tihkui rusketa rasvaa joka oli todennäköisesti valkosuklaasta. Eihän sitä rasvaa näe kun saippua kuivui, mutta kuitenkin. Tässä saippuassa meni kyllä aika monta juttua väärin.

Rikkinäinen saippua :/ |
perjantai 19. lokakuuta 2012
Hiustenhoito ja tarina itse tehdystä ripsiväristä
On aivan pakko jakaa tämän hetken hiustenhoitorutiinini. Mielestäni hiukseni ovat paljon paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin ja ne kiiltää ihanasti. Käytän siis itse tehtyä palashampoota. Tällä hetkellä käytän punaviinishampoota. Se on muutenkin ihanan vaahtoava saippua ja käytän sitä ihan päästä varpaisiin. Shampoon jälkeen laitan hiuksiin vihreä tee-omenaviinietikkasekoitusta. Teen kerran viikossa noin 230 ml voimakasta vihreätä teetä (käytän 3 dl vettä 3 teepussia) ja lisään siihen 3 korkillista omenaviinietikkaa. Tämä määrä riittää kolmeen kertaan. Annan tee-viinietikkaseoksen vaikuttaa hiuksissa sillä aikaa kun peseydyn. Tarvittaessa laitan itse tehtyä hoitoainetta. Sitä käytän kylläkin todella harvoin. Varmaan kerran kuukaudessa.
Frugally sustainable-blogissa on kerran viikossa mahdollisuus linkittää omia eko/itse tehtyä juttuja. Sitä lueskelen mielelläni kun siellä on aina välillä saippuaohjeita ja vielä useammin ohjeita kotikosmetiikkaa varten. Tällä viikolla siellä oli ohje ripsiväriä varten ja siihen tartuin heti. Minulla oli noin vuosi sitten toisessa silmässä adenovirus, eikä silmä koskaan parantunut kunnolla. Luomi roikkuu hieman (onneksi se ei näy niin hyvin kun meikkaa) ja silmä on todella herkkä. En enää pysty käyttämään piilolinssejä, tai korkeintaan muutaman tunnin. Silmä ärsyyntyy heti ja on tunne kun siellä olisi soraa. Aika ajoin minulle tulee työpäivän jälkeen olo, että meikit pitää pestä heti pois. Silmä kutisee ja on tunne kun silmässä olis jatkuvasti ripsi tai roska. Tämän takia halusin ehdottomasti kokeilla itse tehtyä ripsiväriä. Mitä sen ihanampaa kun ripsiväri joka ei ärsytä silmää.
Ripsivärin ohje löytyy tästä. Ostin aloe veera-geelin ja lääkehiilen apteekista. Mehiläisvahan ostin jo aikoja sitten Pienestä tuoksukaupasta ja kookosöljyä minulla on nykyään aina kotona. Itse ripsivärin tekeminen oli helppoa, mutta tahnan saaminen ripsiväripulloon oli sitten toinen homma. Muovipussiohje ei tominut yhtään vaan tahna pursui ulos pullosta. Ruisku taas toimi paljon paremmin. Pursotin tahnan muovipussista ruiskuun. Olin siis ottanu ruiskun männän pois ja täytin ruiskun "väärästä päästä". Tämä oli kyllä TODELLA sottaista hommaa. Ja tulin siihen tulokseen että puolet annoksesta olisi ollut sopiva minun vanhaan ripsiväripulloon.
Vaikka laitoin 2 kapselia lääkehilltä tahnaan niin ripsiväri jäi harmaaksi. Seuraavalla kerralla laitan enemmän hiiltä. Muuten ripsiväri toimi ihan ok. Eihän se nyt varsinaisesti tuuhenna ripsiä, mutta väri levittyy nätisti. Eli jos saan värin tummemmaksi niin alan käyttämään tätä ihan päivittäin.
Näissä hiuksissa ei ole mitän vaahtoja, lakkoja tms. Ne on pesty illalla ja annettu kuivua rauhassa. Aamulla sitten harjaan ne kunnolla. |

Kuva on epäselvä, mutta kyllä siinä näkee ripsarin. |
tiistai 16. lokakuuta 2012
Pyöreä hunajapiparkakkusaippua
Liian vaalea piparkakuksi, syytetään hunajaa ;) |
Käytin myös tässä saippuassa hyväkseni sitä että hunajapipari-tuoksuöljy värjää saippuan ruskeaksi. Laitoin noin neljännesosaan saippuaa titaanioksiidia, joten toivon että saippuaan tulee vähän kuviota. Metodina käytin taas in the pot swirliä. Harmi vaan että saippuasta tuli huomattavasti vaaleampaa kuin tuoteselosteessa sanottiin.
Saippuaan laitoin:
200 g kookosöljyä
100 g possunrasvaa
100 g manteliöljyä
50 g risiiniöljyä
150 g oliviöljyä
100 g palmuöljyä
100 g auringonkukkaöljyä
vettä oli 224 g ja lipeää 110 g
Seuraavalla kerralla kun käytän hunajapiparituoksuöljyä niin käytän hieman suurempaa vesimäärää. Tämä kiisselöityi hieman liian nopeasti ja saippua oli vähän hankalaa kaataa pringlespurkkiin kun se oli niin paksua. Jouduin käyttämään lusikkaa apuna. Tiesin kyllä että kun on tuoksuöljyjä jotka sisältävät mausteita niin ne nopeuttaa kiisselöimistä.
Saippua päivän ikäisenä. |
Tässä se on jo viikon vanha . |
Leikkasin saippuan 12 h jälkeen ja se oli kiitos natriumlaktaatin todella helppo leikata. Saippua oli napakkaa ja kiinteää olematta kuitenkaan liian kovaa. Normaalisti saippua olisi tällä ohjeella ollut tahmeata.
Saippua tummeni pikkuhiljaa ja minä jouduin odottamaan malttamattomana ties kuinka kauan. Seuraavalla kerralla pitää myös käyttää jotain väriä niin siitä tulisi nätimpää. Varoitukseksi vaan muille, että tämän saippuan tuoksu on todella voimakas ja säilyy hyvin. Ainakin minun maun mukaan sitä voisi laittaa vähän normaalia vähemmän.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
OHP-lumihiutalesaippua
Minä se vaan jaksan yrittää ja yrittää. Haluan oppia tekemään saippuaa kuumamenetelmällä saippuaa joka olisi kohtuu nestemäistä kun se kaadetaan muottiin. Talvi kun tekee tuloaan, niin lumihiutaleen näköinen saippua sopii nyt oikein hyvin.
Saippuan tein aika perusohjeella. Siihen tuli 1 osa palmuöljyä, 2 osaa kookosöljyä ja 3 osaa oliiviöljyä. Surruttelin titaanioksiidin oliiviöljyyn sillä välin kun kovat rasvat olivat sulaamassa. Minun piti saada testata että pysykö vaalea väri vaikka kuumennan saippuaan. Käytin vesi-lipeäsuhdetta 3:1, mutta käytin vaan osan vedestä, noin 4/5 kokonaismäärästä. Loput nesteestä lisään vasta kun saippua on ollut tarpeeksi kauan uunissa.
200 g kookosöljyä
100 g palmuöljyä (ei siis sitä punaista)
300 g oliiviöljyä
lipeää 85 g + 200 g vettä+ 3% naatriumlaktaattia
titaanioksiidia vajaa 1 tl
lopuksi: 55 g luomu vuohenmaitoa, 1 rkl manteliöljyä, Lumienkeli-tuoksuöljä
Saippua näytti hieman erottumisen merkkejä 30 min jälkeen. Ahkera sekottaminen autto siihen. Saippua näytti jotenkin hassulta kun siinä oli titaniioksiidi seassa. Ihan kukkakaalimuusilta :D Saippuasta ei nähnyt niin helposti koska se oli valmista, mutta kyllä sen tunnisti saippuan koostumuksesta.
Osa saippuoista oli ihan nättejä, mutta ne jotka tein viimeisenä niin niistä tuli aika ryppyisiä. Luulen että raastan ja sulatan ne, sitten niistä voisi tehdä palloja.

Ruttuinen kukka :D |
torstai 11. lokakuuta 2012
Lisää ohp-saippuaa natriumlaktaatin kera
Lueskelin vähän lisää natriumlaktaatin käytöstä ja monet saippuantekijät suosittelivat että sitä käytettäisiin kylmämenetelmässä 1 % ja kuumamenetelmässä 3 %. No tietenkin minun piti päästä kokeilemaan sitä vaikka monet öljyt ja rasvat olivat vähissä. Tein ohjeen sen perusteella mitä kaapista löytyy. Haluaisin oppia tekemään kaunista ohp-saippuaa, mutta tällä hetkellä se ei ihan onnistu. Pitäisi kysyä vähän vinkkejä kokeneemmilta saippuantekijöiltä. Ja niin teinkin, mutta vasta kun olin tehnyt tämän saippuan. Kiitos Cee Gee ohjeista. Ehkä seuraava saippua hänen vinkeillä onnistuu.
Saippua sisältää:
59 g palmuöljyä
131 g kookosöljyä
50 g manteliöljyä
160 g oliiviöljyä
140 g vettä + 56 g lipeää
36 g kermaa + pieni teelusikallinen vihreätä savea + 1 rkl manteliöljyä
3% natriumlaktaattia
Tuoksuna Gracefruitin nimikkotuoksua (Kuvailu Pienen tuoksukaupan sivuilta:
"naisellinen kukkaistuoksu, jossa on kevyitä jasmiinin, ruusun ja nerolin nuotteja sekä pirskahduksia hedelmäpuutarhasta. Pohjalla on seetriä ja valkoista myskiä")
Saippua kiisselöityi todella nopeasti ja se oli kauniin vaaleata. Minulla oli valmiina kahdentyyppiset muotit. Suunnittelin että jos saippuasta tulee taas paksua niin laitan sen pitkulaiseen muottiin, jos siitä tulee juoksuvampaa niin laitan sen silikooniseen kukkamuottiin. Sain minä saippuan kukkaismuottiin, mutta ei se vieläkään ollut kovinkaan nestemäistä. Tein niin että kun otin saippuan uunista niin lisäsin kerma-savisekoituksen vähitellen. Savieos oli tietenkin aika paksua, koska vihreä savi on aika kuivattavaa. Voi olla että saippua olisi ollut löysempää, jos olisin lisänyyt pelkästään kermaa. Lisäsin vielä ruokalusikallisen manteliöljyä saippuaan, siinä toivossa että saippua olisi muuttunut juoksevammaksi. No jos ei muuta niin ainakin saippua on hyvin hoitava :D Väri ei ole kovinkaan kaunis, mutta tämä olikin kokeilusaippua, eikä lahjaksi tarkoitettua. Ja tuoksu... Se on aika omaperäinen. En osaa sanoa tuoksuuko se minun nenässäni kukkaistuoksulle. Ainakin siinä on paljon eri tuoksuja sekoitettuna.
Mutta takaisin natriumlaktaattiin. Se toimi nyt ihan selkeästi. Eli se 3 % on todella hyvä määrä. Tein saippuat aamulla 8 jälkeen ja kello puoli yksi poistin ne jo muotista. Silikonimuotistahan ne on paljon helpompi poistaa, mutta nämä oikeasti pullahti ulos muotista.
Tuliko tästä vihreätä? No ei :D |

Tästä näkee minkälainen paakku saippuasta tuli ja miten epätasainen pinta on. |
Mutta takaisin natriumlaktaattiin. Se toimi nyt ihan selkeästi. Eli se 3 % on todella hyvä määrä. Tein saippuat aamulla 8 jälkeen ja kello puoli yksi poistin ne jo muotista. Silikonimuotistahan ne on paljon helpompi poistaa, mutta nämä oikeasti pullahti ulos muotista.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Jännitys tiivistyy....
Kiitos kaikille onnittelijoille! Syksyinen ja sateinen keli ei haitannut eilen synttärisankaria vaikka oli arkinen työpäivä. Mieli oli kuitenkin iloinen ja iltapalaksi piti ottaa vähän jäätelöä.
Jouduin arpomaan itse onnellisen voittajan, koska mies on töissä ja koira ei suostunut :D
Tatatatattaaaaa.....
HEIDI, voisitko laittaa minulle viestiä jossa on yhteystietosi osoitteeseen kotikemistinpienipaja(at)gmail.com niin laitan sinulle pienen yllätyspaketin tulemaan.

tiistai 9. lokakuuta 2012
Synttärit
EDIT: No nyt sattui paha moka! Tässähän minä ihan tietämättäni rikon lakia. No arvon kuitenkin jotain kivaa kaikille viestin jättäneelle, mutta henkilö saa jotain muuta kuin saippuaa :)
Syntymäpäiväni kunniaksi arvon kaikkien viestin jättäneiden kesken pienen paketin. Eli jätä tämän postauksen kommenttiosaan minulle pieni viesti niin arvon huomenna kuka on onnekas. Aikaa on koko tämä vuorokausi (9.10.12). Ja nyt eletään siis Suomen aikaa :)

maanantai 8. lokakuuta 2012
Vaniljantuoksuinen mantelihoitoaine
Tämä on hoitoaine on tehty periaatteessa samalla ohjeella kuin aikaisemmat hoitoaineet, mutta tässä on myös säilöntäainetta. Tein hoitaineen äidilleni, jolla on hyvin kuivat hiukset. Hän piti avokadohoitoaineesta ja ajattelin ensi tehdä hänelle samanlaista, mutta avokadoöljy oli loppu. Googlasin muita öljyjä ja lueskelin että manteliöljy sopii hyvin hiustenhoitotuotteisiin. Minä kokeilin tätä omiin hiuksiin "tehohoitoaineena", eli laitoin sitä latvoihin saunan yhteydessä. Annoin sen vaikuttaa hiuksissa 15 min ja suihkutin sen pois ennen kun menin löylyihin. Mies totesi että täällä tuoksuu vaniljajäätelöltä :)
Hoitoaine kuiville hiuksille:
10 g BTMS-emuglointiainetta
80 g vettä
25 g manteliöljyä
1,1 g Optiphen-säilöntäainetta
muutama tippa French Vanilla-tuoksuöljyä (oman maun mukaan)
Sulatin kattilassa BTMS:n veteen ja öljyyn samalla sekoittaminen vatkaimella. Säilöntäaineen ja tuoksuöljyn sekoitin joukkuun kun hoitoaine oli jäähtynty kädenlämpöiseksi. Sitten vaan purkkiin ja käyttöön!
PS. normaaleille hiuksille saa sopivan hoitoaineen kun käyttää 5-10 g öljyä. Tarvittaessa vettä voi lisätä 15-20 g. Joskus BTMS ei sula jos nestettä on liian vähän.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Vaniljainen uunisaippua
Olin niin iloinen kun Pienen Tuoksukaupan valikoimaan tuli natriumlaktaatti, ja halusin kokeilla sitä miten se toimii sekä kuuma- että kylmämenetelmillä tehdyissä saippuoissa. Olin niin malttamaton että päätin ensin kokeilla OHP-saippuaa, eli valmista sen kuten CP-saippua, mutta pistän sen sitten vielä uuniin kypsymään.
Tein tarkoituksella ohjeen jolla tulisi pehmeää saippuaa ilman natriumlaktaattia. Alla näkyy oikealla mitkä ovat tämän saippuan ominaisuudet ja keskellä mitkä suositukset ovat. Ne on kopioitu SoapCalc-lipeälaskurista.
Saippua sisältää:
100 g kookosöljyä
100 g manteliöljyä
275 g oliviöljyä
25 g risiiniöljyä
1% natriumlaktaattia
Tuoksuna käytin GF French Vanilla
30 g kermaa
vettä 172 g ja lipeää 67 g
hieman kaakaojauhetta.
Se mitä kannattaa huomioida on se että kuumamenetelmässä saippua saattaa kuohua yli jos käyttää risiiniöljyä. Eli tiheät sekoitukset auttavat jos huomaa että saippua alkaa kohota astiasta. Minulla saippua näytti vähän kuohumisen merkkejä 45 min jälkeen, mutta ei se kuohunut pahasti.
Lisäsin valmiiseen saippuan kerman sekä tuoksuöljyn. En huomannut mitään eroa aikaisempiin OHP-saippuoihin. Toivoin että natriumlaktaatti olisi tehnyt saippuasta nestemäisempää ja siitä tulisi tasaisempaa kypsänä. Yritin tehdä kuviota saippualla jossa oli sekoitettu hieman kaakaota, mutta se oli kyllä hyvin hankalaa kun saippua oli niin paksua.
Oletin että saippua olisi kovettunut nopeammin, mutta se oli kohtuu pehmeätä. Leikkasin sen 12 h jälkeen ja se oli vielä silloinkin pehmeähköä. Kyllä se kuitenkin kovettui ja oli jo vuorokauden päästä ihan saippuan tuntuista.

Soap Bar Quality | Suggested Range | Your Recipe |
Hardness | 29 - 54 | 27 |
Cleansing | 12 - 22 | 13 |
Conditioning | 44 - 69 | 70 |
Bubbly | 14 - 46 | 18 |
Creamy | 16 - 48 | 18 |
Iodine | 41 - 70 | 73 |
INS | 136 - 165 | 134 |
Saippua sisältää:
100 g kookosöljyä
100 g manteliöljyä
275 g oliviöljyä
25 g risiiniöljyä
1% natriumlaktaattia
Tuoksuna käytin GF French Vanilla
30 g kermaa
vettä 172 g ja lipeää 67 g
hieman kaakaojauhetta.
Se mitä kannattaa huomioida on se että kuumamenetelmässä saippua saattaa kuohua yli jos käyttää risiiniöljyä. Eli tiheät sekoitukset auttavat jos huomaa että saippua alkaa kohota astiasta. Minulla saippua näytti vähän kuohumisen merkkejä 45 min jälkeen, mutta ei se kuohunut pahasti.
Lisäsin valmiiseen saippuan kerman sekä tuoksuöljyn. En huomannut mitään eroa aikaisempiin OHP-saippuoihin. Toivoin että natriumlaktaatti olisi tehnyt saippuasta nestemäisempää ja siitä tulisi tasaisempaa kypsänä. Yritin tehdä kuviota saippualla jossa oli sekoitettu hieman kaakaota, mutta se oli kyllä hyvin hankalaa kun saippua oli niin paksua.
Oletin että saippua olisi kovettunut nopeammin, mutta se oli kohtuu pehmeätä. Leikkasin sen 12 h jälkeen ja se oli vielä silloinkin pehmeähköä. Kyllä se kuitenkin kovettui ja oli jo vuorokauden päästä ihan saippuan tuntuista.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Vaahteranlehden värejä saippuassa
Viikonloppuna oli ihan kauhea hinku kokeilla puhdistamatonta punaista palmuöljyä saippuassa. Päätin tehdä saippuan jossa hyödynnetään punaisen palmuöljyn väriä. Itse en ole ihan kauhean ihastunut pelkkään oranssiin väriin, mutta mieheni mielestä se on kiva. Tein perus CP-saippuan. Kun öljyt ja lipeävesi oli kiisselinä, otin erikseen saippuamassaa kahteen muovikuppiin. Ehkä noin reilu desilitra saippuamassaa x 2. Toisen värjäsin punaisella kaoliinisavella ja toisen titaanioksiidilla. Eli värieinä minulla oli tumma tiilenpunainen, palmuöljyn oranssi sekä kirkkaan keltainen. Värit muuttuvat tietenkin kun saippua kovettuu, kuivuu ja kypsyy. Ensimmäisenä tuli mieleen vaahterat. Ainakin tällä hetkellä täällä etelässä vaahterat ovat kauniimmillaan. Osa lehdistä ovat voimakkaan punaisia, osa kirkkaan oransseja ja osa voimakkaan keltaisia.
Tällä ohjeella tulee vain muutama saippua, koska halusin vain ja ainoastaan kokeilla puhdistamattoman palmuöljyn ominaisuuksia. Tarkoituksena oli että värit sekoittuisivat jonkun verran, mutta ei kokonaan. Käytin tekniikkana ns. in the pot swirlia. Tässä on ihan kiva ohje miten se tehdään. Värjätty saippuamassa paksuni aika nopeasti, joten jouduin sekoittamaan hieman normaalia enemmän ennen kuin kaadoin saippuan muottin. Saippua kuumeni todella nopeasti, joten pistin sen heti pakastimeen. Olin NIIN yllättynyt kun leikkasin saippuan. Siis vau minkä näköinen! Ihanat pyörteet ja värit. Tätä tekniikkaa pitää kokeilla myös muilla väreillä ja myös suurempiin saippahalkoihin.
Saippua sisältää seuraavia aineita:
160 g kookosöljyä
80 g puhdistamatonta punaista kookosöljyä
165 g oliiviöljyä
15 g risiiniöljyä
10 ml GF Tumma suklaa-tuoksuöljyä
½ tl titaanioksiidia
1,5 tl punaista kaoliinisavea
Tuoksuksi valitsin tumman suklaan sen takia että se muistutti vähän palmuöljyn tuoksua. Jälkikäteen ajateltuna tähän voisi sopia hyvin joku lämmin mandariin tai muu sitrushedelmän tuoksu, esim. kanelin kera.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)