Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pitkien hiuksien kasvatus - Growing long hair

Varoitus pitkästä tekstistä :)

Minulla on jo kohtuu pitkät hiukset, mutta toivoisin että saisin sellaiset kun minulla oli 15-16-vuotiaana. Eli ne olivat melkein vyötärölle asti. Olen innostunut tekemään lettikampauksia ja koen että kampauksista tulee kauniimma mitä pidemmät hiukset ovat. Hiuksieni kanssa minulla on vähän viha-rakkaussuhde. Joko leikkaan ne lyhkäiseksi tai kasvatan ne pitkäksi. Taidan kyllä viihtyä parhaiten pitkissä hiuksissa. Kyselin miten saisi kasvatettua kauniit, terveet ja pitkät hiukset ja oli kaksi asiaa jotka monet ehdottivat: biotiinilisää ja metodia jonka nimi on inversion method. Minulla todetun suolistosairauden takia käytän B-vitamiinilisää ja siinä on biotiinia (B7-vitamiinia), joten se on jo käytössä. Nyt olen myös päättänyt että alan ottamaan liivatetta sännöllisesti, koska se vahvistaa hiuksia ja kynsiä. Nyt minulla on vihdoinkin naudan liivatetta, joka pitäisi lukemani mukaan olla tehokkaampaa kuin Suomessa käytetty porsaan liivate.

Mutta siihen inversion methodiin. Se lupaa että hiukset kasvaisivat useamman sentin viikon kuurin aikana ja netistä voi löytää ties kuinka monta juttua tai videopätkää jossa näkee hiustenkasvun. Monet ovat toteuttaneet inversion methodin eri tavoin, mutta päänahan hieronta pää kallistettuna alaspäin on se tärkein asia. Jos saan mieheni ottamaan kuvan hiuksistani ennen ja jälkeen niin laitan myös niistä kuvan. Jotta pystyisin itse seuraamaan hiusten kasvua niin mittaan korvannipukasta latvoihin ja sain ensimmäisenä päivänä (16.1.15) 37cm mitan. Monet mittaavat pään päältä, mutta koen että on hankalaa löytää sama kohta uudestaan. Korva taas on aina samassa kohtaa :)


Kuvan ottaminen oli vähän hankalaa, mutta kyllä siitä näkee sen 37 cm kohdan :D

Monet ovat siis tehnneet tämän viikon hoidon hyvin eri tavalla, mutta minä olen ajatellut että teen sen näin. Eli lämmitän vesihauteessa manteliöljyä johon sekoitan tilkan oliiviöljyä sekä pari tippaa rosmariinin eteeristä öljyä. Rosmariini on tunnettu siitä että se kiihdyttää hiustenkasvua. Periaatteessa öljy voi olla ihan mikä tahansa, mutta valitsin manteliöljyn koska olen muutenkin käyttänyt sitä hyvin tuloksin kuukauden ajan hoitoaineena. Monet ovat käyttäneet pelkästää oliiviöljyä niin ajattelin että lisään sitä myös tujauksen. Kookosöljy on myös suosittu, mutta kookosöljy ei sovi hiuksilleni yhtään. Niistä tulevat kuivat koppurat vaikka minulla on muuten rasvoittuvat hiukset. Lisäksi luin että kookosöljy saattaa tehdä sen että hiuksia irtoaa enemmän. Toisaalta silloin kasvaa uusia, terveempiä hiuksia.

Siis kun olen lämmittänyt öljyn niin levitän sen päänahkaan ja pienen lopputilkan levitän latvoihin. Nehän kuivuvat helposti kun on pitkät hiukset. Sitten menen istumaan mukavasti ja hieron päänahkaani 4-5 minuttia pää kallistettuna alaspäin. Tämä on helppoa tehdä esimerkiksi kylpyhuoneessa niin ei vahingossa sotke öljyllä. Hieronnan jälkeen letitän hiukseni ja laitan suihkumyssyn tai muovipussin hiuksien päälle. Tätä kutsutaan green house effectiksi, eli kasvihuoneilmiöksi :D Kelmu käy myös, mutta se on hankalampi laittaa. Meillä on aika viileetä sisällä niin laitan vielä vanhan pipon päähän. 

Öljy pitäisi vaikuttaa hiuksissa useamman tunnin, niin suosittelen että tämän tekee illalla kun on menossa nukkumaan ja kannattaa laittaa vielä varmuuden vuoksi vanha pyyhe tyynyn päälle ettei sotke tyynyä ja tyynyliinaa. Aamulla hiukset pestään normaalisti. Minä vaihdoin vihreä tee hapanhuuhteluni rosmariinihuuhteluun. Jotkut tosiaankin tekevät tämän joka aamu ja ovat öljyt päässä koko päivän viikon ajan, mutta minä en halua mennä töihin öljyisissä hiuksissa. Jotkut ovat laittaneet öljyä vain muutaman kerran viikossa, mutta hierovat päänahkaa ilman öljyä joka päivä. Inversion methodia kannattaa tehdä vain yksi viiko kuukaudessa, koska muuten hiukset tottuvat siihen. Jos vain jaksan tehdä tätä niin tarkoituksena olisi että tekisin tätä säännöllisesti kesään asti. Ajatukseni on että vaikka hiukseni eivät kasvasi yhtään enempään niin ainakin saan rentouttavan päähieronnan ja eiköhän hiukset muutenkin pidä öljyhoidosta. Laitan palautetta tästä menetelmästä tämän viikon aikana aina kun on jotain kerrottavaa :)

I have now quite long hair, but I want even longer. Like the hair I had when I was 15-16 years old. It was almost to my waist. I asked of advise to grow long, helathy hair and most people answered to take biotin and try the inversion method. I already take vitamine B because of my bowel condition and it contains also B7 (biotin). 

The inversion method promises the hair to grow several centimetres in a week. You can do the inversion method in several different ways, but here I am going to describe how I am making it. I mix almond oil with a splash of olive oil and a few dropps of rosemary eo. Rosemary is known to promote hair growth. I warm the oil in a wather bath and apply it to my scalp. I also save the last few dropps of the oil and apply it in the end of my hair. Then I massage my scalp for 4-5 minutes with my head tilted down. After the massage I braid my hair and put a plastic shower cap or a plastic bag on my head and because it is quite cold now I also put a old cap on my head. The oil should be in your hair for a few hours so I think it is easiest to do this before you go to bed and wash your hair normally in the morning. I swiched also my green tea rinse to a rosemary rinse.

You should do the oil massage every day for a week, but some people do it a few times a week but massage the scalp daily. Some people do this every morning for a week, but I don´t want to go to work with oily hair. I measured my hair from the tip of my ear to the tips of my hair and I got it to be 37 cm. If I can get hubby to take pictures the I will add pictures of my hair before and after. I´ll report to you later what I think about the inversion method :)

6 kommenttia:

  1. Miusta siulla on jo kauniit, pitkät ja terveet hiukset! ;) Miulla on vähän samanlainen missio, mutta en ollut (vielä) ajatellut tehdä mitään erityistä sen suhteen. Tuo inversion method kuulostaa mielenkiintoiselta, joten sitä voisi vaikka kokeillakin, kun kaikenlainen muu hiusten hoito on jäänyt minimiin. Kävin eilen pitkästä aikaa leikkauttamassa lettini, ja meinasi itku päästä, kun kampaaja (ei minun vakituiseni) oli vain jutkaissut pitkän pätkän lyhyemmäksi, mallista viis. Mutta onneksi on vielä uusiutuva luonnonvara, nuo hiukset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haluan kuitenkin kokeilla kasvattaa kunnon pitkät hiukset. Töissä kun joudun pitämään hiukset kiinni niin on kiva tehdä joku kiva kampaus. Pakko tunnustaa että käyn kampaajalla ehkä kerran vuodessa. Äitini tasoittaa hiukseni noin 3-4 ķķ välein ja viimeksi lähti 13cm kun halusin terveemmät latvat. Enhän yhtään tiedä toimiiko tämä :D mutta aina saa kokeilla.

      Poista
  2. Kuulostaa tosi kiinnostavalta, minulla on jo pitkät hiukset mutta tahtoisin, niin tahtoisin kai toteuttaa lapsuuteni ajan fiksauman aivan ilmiömäisen pitkistä hiuksista. Siis sellaisista polvia laahaavista ;) Tätä tekniikkaa en öljyineen kuitenkaan taida testata. Pesen hiukseni vain kerran viikossa ja sekin on rasittavaa, niiden kuivuminen kestää suunnilleen vuorokauden ja jos öljyäisin ja huuhtelisin niitä päivittäin, ei minulla olisi koskaan kuivia hiuksia! Varmaan jossain vaiheessa iskisi jokin homeongelma ;)

    Luulen itseasiassa että suurin vaikutus tuossa tekniikassa on tuo hieronta, mekaaninen hieronta lisää päänahan veren virtausta, mitä enemmän sitä, sen enemmän hiustupetkin saavat ravinteita. Sitä voisinkin kokeilla! Ja biotiinia myös, voisikin ottaa projektiksi tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homeongelma voisi olla paha :D Kyllä minäkin kuulen että hieronta ja lisääntynyt verenkierto vaikuttaa eniten hiusten kasvuun, mutta tämä on viikon kokeilu niin ajattelin mennä ohjeiden mukaan. Ja toivottavasti hiustupet saavat vähän energiaa öljystä. Muistsan hyvin silloin teini-ikäisenä kun hiusten kuivaamisessa meni ikuisuus. Nyt pärjään sillä että pesen illalla niin ovat aamuun mennessä kuivuneet. Hiustenkuivaaja en käytä kuin hätätapauksessa

      Poista
  3. Nice to see you back, Marika! I haven't done a oil hair massage in a while, but so curious to read about your experiments here!

    VastaaPoista