Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 19. tammikuuta 2015

2.päivä / Day 2 Inversion method

Hiukseni tuntuivat aamulla todella pehmeiltä ja terveiltä. Jopa ne aikaisemmin hieman kuivat latvat ovat silkinpehmeät. Ainoastaan päänahka tuntuu hieman aralta ja kuivalta, mutta sehän on ihan ymmärrettävää. Pesin eilen hiuksiani yhtä paljon kun pesen normaalisti 2-4 viikon aikana.

Tulen siihen tulokseen että en laita öljyä päänahkaan tänä aamuna, vaan vasta illemmalla/illalla. Vielä en ole päättänyt että meinaanko nukkua öljyt hiuksissa vai pesenkö ne illalla pois. Luulen myös että laitan pelkkää oliviöljyä päänahkaan ja manteliöljyn laitan latvoihin tuttuun tapaan märkiin hiuksiin.

Päätin sitten illalla että jätän öljyn yöksi hiuksiin ja pesen vasta aamulla. Nyt käytin siis pelkkää oliviöljyä. Ja öljyn määrä oli huomattavasti pienempi. Tein jakauksia pitkin päätä ja hieroin öljyä vain päänahkaa. Nyt tein hieronnan seisten pää alaspäin ja se vaikutti olevan paljon tehokkaampaa. Ainakin posket olivat tämän jälkeen kauniin punaiset. Seisten hierominen oli kätevää koska venyttelin pohkeita samalla :D


Öljy lämpenemässä

My hair feels really soft and healty today. The tips of my hair that were a bit dry earlier are now silky. Only my scalp feels a bit tender and dry, but I washed my hair yesterday as much as I wash normally in 2-4 weeks. I´m not going to put oil in my hair this morning and I have not decided yet if I am going to sleep with the oil in my hair or wash it out before I go to bed. I think that I will use only olive oil to my scalp and I will put almond oil in the tips of my hair when it is wet.

In the evening I decided to leave the oil in my hair and wash it in the morning. And I used only olive oil. The amount of oil was much smaller. I massaged my scalp this time standing, with my head downwards. It was much more effective and my cheeks were red.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti