Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemasaippua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemasaippua. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nautasaippua

Tilasin paikallisen marketin lihatiskin kautta pienen pussillisen naudanrasvaa. Kyllä täti katsoi hölmistyneenä kun kävin kyselemässä, mutta ei kai kehdannut kysyä että miksi ihmeessä :D Puhdistin itse rasvan ja sain minä kauniin valkoisen kakkusen rasvaa saippuantekoa varten. Huomasin heti muutaman eron possunrasvaan verrattuna. Naudanrasva oli hieman murenevaa/lohkeilevaa ja sitä oli hyvin helppoa leikata saksilla. Ja toinen huomio oli se että koti ei haissut ruoalle kun sulatin rasvan uunissa. Possunrasva tuoksuu ihan joulukinkulle tai pekonille. Jälkikäteen harmitti etten tilannut enempää, mutta saahan sitä tilattua myöhemminkin lisää.


Googlasin eri saippuaohjeita jossa oli käytetty naudanrasvaa. Jossain oli tehty saippua jossa oli 100 % naudanrasvaa. Toiset taas suosittelivat että siihen lisäisi esim. risiiniöljyä ja oliiviöljyä jotta saippuasta ei tulisi liian kovaa. Minä päädyin seuraavaan ohjeeseen:

200 g naudanrasvaa/beef tallow
200 g oliiviöljyä/olive oil

152 g vettä/water
51 g lipeää/lye

titaanioksiidia/titaniumdioxide, vihreää savea/green clay, Paratiisi tuoksuöljy/Paradise FO

Keltainen saippuan keskellä on geelirengas. No hyvä vaan että geeliintyi.

Saippua kiisselöityi hyvin hitaasti ja sain odottaa pitkään ennen kun pystyin kaataamaan toisen kerroksen päälle. Kolmatta kerrosta jäin odottamaan pari minuuttia ja silloin saippua ehti paksuuntua ihan reilusti enkä pystynyt tekemään mitään nättiä kuviota saippuan pintaan. Kuten kuvasta näkyy niin saippua mureni hieman alimmaisesta kerroksesta, mutta ei se haittaa. Tästä pikku annoksesta tuli viisi saippua, jotka ovat nyt jo mukavan kovat. Mitä enemmän kotitekoisia saippuoita käytän sen enemmän arvostan palasaippuaa joka vaahtoaa runsaasti ja on hyvin napakan kova. Mangosaippua jonka tein huhtikuussa, on tällä hetkellä juuri täydellinen. Eli kannattaa aina säästää pari palaa lempisaippuasta ja "unohtaa" ne kaappiin. Puolen vuoden kuluttua kaapissa on oikeat aarteet :)

I asked from the local shop if they could order some beef tallow for me and sure they did. I think that beef tallow is very different from lard. Tallow is more easy to cut and it crumbled when I cut it with scissors. It still felt harder than lard and it didn´t smell so strong.

I red that many had maid 100 % tallow soaps, but still some thought that if you add soft oils like olive oil and castor oil, you´ll get a softer and nicer soap. I wanted to do something simple and 50 % tallow - 50 % olive oil sounded so nice. 

This soap traced very slowly and I had to wait for long before I could pour the three different layers. When the soap started to harden up, it did harden up so fast that I didn´t have time to make some nice peaks on the top. I just mixed it quickly with a spoon. As you can see from the picture, the soap did crumble a little bit on the bottom layer. But it is ok. I made only five small bars that are already nice and hard. The more I use handmade soap, the more I like really hard bars of soap that create a big and thick lather. For example the mango soap that I made in April, it is just perfect now. I think that it´s a good idea to "forget" a couple of your favorite soaps for 6 months and you´ll get a better and harder bar. Then the soap has changed and they are real treasures.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Aurinkosaippua

Siitä lähtien kun ostin kukkamuotin niin olen miettinyt ja pohtinut miten voisin käyttää hyväkseni kukan kuviota. Yhtenä pimeänä aamuna kun oli koiran kanssa lenkillä katselin mustansinistä taivasta ja huomasin että kaipasin aurinkoa erittäin paljon. Silloin välähti :D Minähän teen kukkamuotilla aurinkosaippuan! Kukkakuvio on erittäin paljon auringon näköinen. Ehkä kukka esittää auringonkukkaa? Aurinko onkin ollut hailakan keltainen pitkään.


Tämä saippua pitää tehdä kahdessa vaiheessa. Eli ensin tehdään auringot ja tämän jälkeen vasta taivas/tausta.

Aurinkoja varten käytin:

100 g kookosöljyä
55 g manteliöljyä
145 g rypsiöljyä

1 % natriumlaktaattia
1 tl keltaista savea + vähän keltaista saippuaväriä
5 ml GF Paradise-tuoksuöljyä
84 g vettä ja 40 g lipeää

Ohjetta suunniteltaessa piti huomioida että tuoksuöljy ei värjää ruskeaksi ja että se ei jässähdä saippuamassaa. Enhän minä halua ruskeaa aurinkoa joka on ihan klimppinen sen takia ettei saippuamassaa tahtonut saada muottiin.
Paradise tuoskuöljy on jotenkin jännä. Siinä on mausteita ja lämpöä ja samalla kukkia ja hedelmiä. Virallinen tuoksukuvaus Pienen tuoksukaupan sivulla on seuraavanlainen: "Ylellinen hedelmäinen puutuoksu, jonka huippunuotteina ovat bergamotti ja ruusu. Makeat, aromikkaat karhunvatukat, kuivat lehdet, ambra ja kaneli pyöristävät tätä upeaa tuoksua." Mielestäni tuoksuöljy kiihdytti hieman saippuoitumisprosessia, vaikka ehdin saamaan saippuan muottiin ihan kivasti. Natriumlaktaattia laitoin saippuaan ihan sen takia että saisin sen helpommin ja nopeammin pois muotista.

Kun auringot olivat kovettuneet oli tarkoitus että teen samalla ohjeella toisen saippuamassan jonka värjään mustalla ja violetilla. No huomasin että manteliöljy oli loppu. Ei hätiä mitiä. Piti vaan kehitellä toinen ohje.

100 g kookosöljy
155 g rypsiöljy
45 g maapähkinäöljyä

40 g lipeää + 84 g vettä
Mustaa ja violettia saippuaväriä.

En sekoittanut tätä saippuamassaa kovinkaan kauan. Tarkoituksena oli että saippuan saa helposti kaadettua kannusta. Valmiit auringot laitoin maitopurkkien pohjiin ja kaadoin varovasti tumman saippuamassan. Vähän sain putsata aurinkoja, kun käsi ei ollut niin vakaa.


Lopputulos on mielestäni kiva :) Ainoa huono puoli tässä saippuassa oli se että tumma saippua ei meinanut kovettua. Odotin viikon ja sen jälkeen laitoin saippuan vielä pakastimeen, jotta sain ne kohtuu nätisti muotista pois. Seuraavalla kerralla muistan myös laittaa natriumlaktaattia taustaan niin jos se sitten kovettuisi paremmin :D

I got the idea to make this sun soap one morning when I was walking my dog. The sky had been grey for weeks and the sun was very pale yellow that morning. This soap contains coconut oil, sweet almond oil, peanut oil and rapeseed oil. And I got to try the new yellow clay I bought a while ago. The dark parts are colored with black and purple colorant. I had to wait for a week for the dark soap to get hard because I forgot to put sodium lactate in it and I had to make a very liquid soap to be able to pour it in the mold.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Maisemasaippuat

Sain todella paljon inspiraatiota Greatcakessoapworksin yhdentoistaviikon saippuakisasta. Yksi mielenkiintoisimmista haasteista oli toiseksiviimeisellä viikolla, eli maisemasaippuan teko. Kannattaa käydä katsomassa linkin takaa kuinka taitavia ihmiset ovat. Joistakin huomaa että he ovat tehneet saippuoita useamman vuoden. Minulla kun on vain vajaa puolen vuoden kokemus takana. 

Hiekkaa ja merta

Tein yhden perusannoksen saippuaa seuraavalla ohjeella:

237g kookosrasvaa (eli se mitä paketissa oli jäljellä)
50g risiiniöljyä
200g oliiviöljyä
200g rypsiöljyä
50g maapähkinäöljyä

vettä 206g ja lipeää 100g
ylirasvoittuvuusprosentti oli 7%
tuoksuna Love Spell-tuoksuöljy

Tarkoituksen oli että teen kahdet pienemmät saippuat ihan kokeilumielessä. Jos onnistun niin teen joskus myöhemmin suurempia annoksia. 

Aurinko meni vähän vinksalleen :D

Auringonlaskusaippuaan käytin melt&pour-massaa jonka olin värjännyt keltaisella saippuavärillä. Muottina käytin pyöreätä tuoremehupurkkia jonka sain siskon mieheltä. Väreinä saippuamassaan käytin sinistä alaosaa ja yläosaan pääosin persikanoranssia, mutta sekoitin myös joukkoon pari tippaa punaista. Harmi vaan että melt&pour-massa on niin painavaa että se "upposi mereen" vaikka annoin sinisen saippuan jässähtää pitkään.

Merenpohjasaippuaan taas käytin siniseksi värjättäyä melt&pour-massaa, jonka olin jo aikaisemmin leikannut pieniksi kolmioiksi. Saippuan alaosaan oli aluksi tarkoitus käyttää hiekkaefektinä kanelia ja hieman kardemummaa, mutta kaneli oli melkein loppu ja kesken saippuanteon sainkin tehdä hieman muutoksia kun auringonlaskusaippuan oranssi ei värjääntynytkään punaisella santelipuujauheella punaiseksi vaan ruskeaksi. Se olikin aivan loistavan merenpohjan näköistä. Luulin oikeasti että punainen santelipuujauhe värjää saippuan oranssiksi koska se on terrakotan väristä ja kokeilin jauheen uuttamista rypiöljyyn ja se on aivan tomaattikastikkeen väristä. Merenpohjasaippuan yläosaan käytin eniten vihreätä saippuaväriä ja ihan pikkuisen sinistä. Titaanidioksiidiä lisäsin päälikerroksiin. Yritin tehdä liukuväriefektiä, mutta en ole ihan tyytyväinen tulokseen. Mutta yksi asia on pakko kertoa. Kaikki muut ostamani saippuavärit käyttäyvät todella hyvin, mutta tuo sininen!! Se sotkee kaikki paikat. Ensimmäisellä kerralla kun käytin sitä niin oli puolet keittiöstä sininen. Nyt oli onneksi vain hanskat ja sanomalehtipaperi. En oikesti ymmärrä miksi se tekee sillä tavalla. Oli todella varovainen, mutta ei... Takaisin saippuaan :) Eli kun sain kaiken saippuan muottiin niin odotin hetken niin pystyin tekemään aaltoefektejä saippuan päälle.

Merenpohjasaippuan aallokko

Pettymys oli suuri kun leikkasin saippuat. Ne lohkeilivat todella pahasti! :( Eipä ole aikaisemmin käynnyt näin. Sain vain pari kohtuu nättiä palaa. Merenpohjasaippuasta sain vain yhden nätin. Se vasta lohkeilikin värien liittymäkohdista. Totesin että saippua oli ehtinyt kuivua liikaa. Ensi kerralla pitää leikata huomattavasti aikaisemmmin tai käyttää possunrasvaa joka on pari päivää tosi pehmeää.