Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste OHP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OHP. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Mustia ruusuja - Black roses

Tämä on ensimmäinen versio tavallisesta tervasaippuasta, mutta ei viimeinen. Innostuin niin tervashampoosta ja sen tuoksusta niin etsin käsiini hevosille tarkoitettua kaviotervaa. Paketin päällä luki luonnontervaa, mutta mikä pettymys. Tämä terva haisee pahalta. Vähän kuin tuhkaa ja tupakkaa sekoittaisi. Väri ei ollut myös sitä mitä toivoin. Eli oletin että saisin kauniin ruskeaa saippuaa, mutta tämä olikin kumman mustaa. Kaviotervaa oli helppo käyttää koska se oli juoksevana pullossa, mutta siinä ne hyvät puolet olivatkin. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä käyttää jotain tuoksuöljyä, mutta minulla ei ollut mitää maanläheistä tuoksua joka olisi sopinut saippuaan. Alunperin olinkin ajatellut että tästä olisi tullut herkälle iholle sopiva saippua johon ei ole lisätyy tuoksu- tai eteerisiä öljyjä.
This is the first version of a ordinary tar soap, but not the last. I was so excited of the pine tar shampoo and the scent of it that I had to find more tar and I did find tar that was ment for horses. The packade said natural tar, but what a dissapointment. This tar smells so bad. Like a mixture of ash and ciggarets. And the color was not what I hade hoped for. I had expected to get a beautiful brown soap, but this had a strange black color. This tar was easy to use because it was liquid and it was in a bottle, but there was all the good properites. Afterwards I was thinking that it would have been good to use a fragrance oil, but I did not have a earthy fo that would have suited this soap. Originally I had thought that this soap would have been nice for sensitive skin and that is why I did not think about adding any fragrance or essential oils.



200 g oliiviöljyä olive oil
150 g kookosöljyä coconut oil
100 g riisinleseöljyä rice bran oil
50 g tervaa tar

190 g vettä water
66 g lipeää lye

2 rkl kehäkukan kuivattuja terälehtiä jauhettuna 2 tablespoons dried ground calendula petals
1 rkl kermaa 2 tablespoons cream



Tämä saippua käyttäytyi myös ihan eri tavalla kuin se jossa on aito terva. Katsoi ennen saippuantekoa useamman videon tervasaippuan teosta sekä kyselin kokemuksia, niin kaikki sanoivat että saippua kiisselöityy todella nopeasti ja että sauvasekoitinta ei kannata käyttää. Sekoitin lusikalla saippuaa ties kuinka kauan mutta ei siitä tullut kiisseliä. Sauvasekoittimellakin sain sekoitella aika kauan ennen kun saippuasta tuli ohutta kiisseliä. Pistin koko komeuden uuniin ja odotin mielenkiinnolla mitä siitä oikein tulee. Mitään ongelmia ei tullut vaan saippua kävi läpi kaikki HP saippuan vaiheet. Saippua oli reilun tunnin uunissa. Lisäsin hieman jäähtyneeseen saippuaan kerman ja kehäkukan ja pystyin kaatamaan saippuan muotteihin vaikka se oli kohtalaisen paksua. Tästä annoksesta tuli 6 isoa saippuaa ja 3 pientä. Onneksi minulla on taas kunnon tervaa jotta voin tehdä lisää saippuaa.
This soap behaved totally different when soaping if I compare with the soap with real tar. I watched several soaping videos about making pine tar soap and I asked about experiences other soapers have and everybody said that pine tar soap reaches trace very fast nd you should not use a stick blender. I mixed the soap for a long time but it did not reach trace. Then I mixed with the stick blender and it took a long time before the soap reached thin trace. I put the soap in the oven and was a bit excited of what kind of soap this will be. There was no problem and the soap went through all the HP stages. The soap was littel over one hour in the oven. I added the calendula petals and cream in the cooled soap and the soap was easy to pour in the mold even it the soap was quite thick. I got 6 large and 3 small soaps. Luckily have now proper pine tar so I can make more soap.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Nokkosshampoo - Nettle shampoo bar

Alhaalla vasemmalla kuumamenetelmäsaippua ja ylhäällä oikealla kylmämenetelmäsaippua. / Hot process soap on the left and cold process on the right.
Rakastan kevättä! Ihanaa kun voi hakea luonnosta vaikka mitä ihania aineksia saippuantekoa varten. Tuli ihan runsaudenpula kun mietin mitä kaikkea haluan tähän shampoosaippuaan laittaa. Löysin pienen matalan puskan nokkosia ja voikukat alkavat kukkimaan, niin eikö siinä ole aika mukavat shampooainekset tummille hiuksille. Nokkonenhan kiihdyttää päänahan verenkiertoa, vähentää rasvoittuvuutta ja estää hiustenlähtöä ja hilseen muodostumista. Nokkonen ei oikein sovi vaaleille hiuksille, koska se saattaa värjätä hiukset tummemmaksi tai vihreäksi. Voikukka taas sisältää A- ja C-vitamiinia, kalsiumia ja rautaa. Se puhdistaa ja kirkastaa ihoa, niin kyllä se taitaa sopia shampooseen hyvin.
I just love spring!! It is so wonderful to pick flowers and plants and make soap of them. I had difficulties to decide what to put in this shampoo because there was so many things to choose from. I found a small bush of nettles and the dandelions have just started to bloom. Nettles are nice for dark hair, but don´t use it if you are blonde. It can make your hair green. Nettles prevent hair loss, dandruff and prevents the hair of becoming oily. Dandelions contain vitamins A and C, calcium and iron. It purifies the skin and makes it clearer, so why not also use it in shampoo.

Uutin tuoreet silputut nokkoset oliiviöljyyn ja se oli mielenkiintoinen kokemus. Täällä haisi ihan kalalle :D Öljystä tuli parissa tunnissa kauniin tummanvihreää eikä haju nyt loppujen lopuksi haitannut kovinkaan paljon. Siiviölin öljyn ensin pienireikäisellä teesiivilällä ja tämän jälkeen vielä nelinkertaisen harson läpi. Kuitenkin öljyyn jäi vielä jotain pientä "roskaa", joten annoin sen laskeutua astian pohjalle ja kaadoin "puhtaan öljyn" toiseen astiaan.
I infused the fresh chopped nettles in olive oil and that was an interesting experience. It smelled like fish :D The oil became dark green in two hours and it did not smell that bad. I strained it twice, but there still was some "dirt" in it, but I got it out.

Näin paljon nokkosia käytin. / These are all the nettles I used.
Voikukan kukkat kävin poimimassa aamusta ennen kuin aurinko alkoi paistamaan kovempaa. Muistan jo viime kesästä että voikukissa on usein paljon hyönteisiä ja niitä en halua uuttaa shampooni nesteeseen. Pistin kukat pieneen muovipussiih hetkeksi ja suljin pussin. Hetken päästä levitin kukat valkoiselle lautaselle ja sieltä ne pikkuiset ötökät ja muurahaiset kipittivät kiltisti pois kauniinkeltaisista kukista :) Silppusin kukat ja tein niistä teetä. Lisäsin nesteeseen hieman hunajaa, koska sehän lisää kuplia saippuaan.
I picked the dandelion flowers in the morning before the sun was shining to bright. I remember from last summer that there was a lot of insects in the flowers and I don´t want to infuse them into my oils. I put the flowers in a small plastic bag and closed it for a few minutes. Then I put the flowers on a white plate and it was easy to remove the small insects, because they were in a hurry to go away :) I made a tea from the flowers and added honey to it. Wanted to use honey because it adds bubbles to the lather.


Tässä vielä ohje:

450 g oliiviöljyä johon on uutettu nokkosta
100 g avokadoöljyä
300 g kookosöljyä
115 g auringonkukkaöljyä

425 g voikuukkateetä + 2 tl hunajaa
141 g lipeää

vihreätä kromioksiidia

2 kananmunankeltuaista kylmämentelmäversioon, tuoksuksi laventelin ja rosmariinin eteerisiä öljyjä
Kuumamentelmään taas pari lusikallista kreikkalaista jogurttia ja Pioni tuoksuöljyä.

Yritän totuutella nenää kukkaistuoksuihin, joista en ole aikaisemmin pitänyt. Jonkun aikaa sitten tykästyi Freesia-tuoksuöljyyn ja ajattelin kokeilla myös muita kukkaistuoksuja. Pioni on aika mieto tuoksu, mutta hyvin miellyttävä. Pitihän minun myös kokeilla laventelin eteeristä öljyä kun niin monet kehuvat sitä. Mies ei vieläkään pidä siitä vaikka sekoitin sen rosmariinin eteeriseen öljyyn. Rosmariini on minun ehdoton suosikki. Niin raikas, mutta kuitenkin lempeämpi kuin esim. piparminttu.

Here is the recipe:

450 g olive oil infused with nettles
100 g avocado oil
300 g coconut oil
115 g sunflower oil

425 g dandelion flower tea + 2 tsp honey
141 g lye

green chrome oxide

In the CP soaps I also added 2 egg yolks and scented it whit lavender and rosemary essential oils.
The hot process soaps what scented with Peony fragrance oil and I also added two tablespoons of Greek yogurt.

I´m trying to get used to flower fragrances. I have not really liked them before, but some time ago I noticed that I liked Freesia fragrance oil, so I thought that I should also try some other flower FO`s. Peony fragrance oil is quite mild and I like it a lot. I also thought that I should give lavender EO a chance. My hubby still does not like it even if I mixed it with rosemary EO. Rosemary is my favorite. It is fresh, but softer than peppermint EO.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Murphy´s Irish Stout-saippua

Minulla on nyt olutsaippuaputki päällä ja minulla on jo seuraava olutsaippua suunniteltuna, mutta joudun odottamaan siihen kunnes saan lisää risiiniöljyä. Henkilökohtaisesti pidän eniten tummasta oluesta ja Guinnessista tuli heti minun suosikkini. Murphy´s Irish Stout on vähän samantapainen kuin Guinness. Tölkissä oli myös Widget-kapseli. Ihan samanlaista tiivistä vaahtoa siinä ei ollut ja väri oli himppusen verran ruskeampi. Reagoin heti että oluessa oli todella voimakas paahteinen haju. Normaalisti sanotaan että olutsaippua ei haise olueella, mutta kun otin saippuan uunista niin siinä oli vielä voimakas paahteinen haju. Onneksi tuoksuöljy peitti hajun. 




Ohje:

81 g karitevoita
105 g naudanrasvaa
200 g oliiviöljyä
125 g kookosöljyä
50 g rypsiöljyä

228 g olutta + 76 g lipeää

Uunissa olon jälkeen: 1 rkl seesamöljyä + 2 rkl turkkilaista jogurttia
5 ml French Vanilla-tuoksuöljyä ja 10 ml Porkkanakakku-tuoksuöljyä

Tein saippuamassasta aika löysää kiisseliä, koska olen huomannut että ohp-saippuaa on silloin helpompi käsitellä kypsymisen jälkeen. Olen tykästynyt muutenkin kuumamenetelmään, koska saippua on niin paljon nopeammin valmista ja natriumlaktaatti ehkäisee sen että saippua kuivahtaisi liian nopeasti eikä sitä ehtisi saada muottiin. Tämä saippua oli itse asiassa hyvin pehmeä pitkään ja leikkasin sen 1,5 vuorokautta myöhemmin. Tämä saippua tarvitsee jostain syystä pitkän ajan kovettua, kun se on vielä viikkoa myöhemmin niin pehmeä että pystyin taittavaan paloja saippuasta. Vaahto oli kyllä hyvin runsas ja isokuplainen samalla kun oli myös kemainen. Taidan käyttää vaan päätypalan nyt ja jättää saippuan pariksi kuukaudeksi kypsymään ja kovettumaan. Ai niin, ja valmis saippua ei haissut yhtään paahtuneelle olueelle vaan mausteille ja vaniljalle.

Missä se aurinko on kun yrittää ottaa kuvia?

Can´t stop making beer soap. I have already the next one planned and just put the beer in the freezer, but I have to wait to get more castor oil. I prefer dark beer and Guinness became my favorite. Murphy´s Irish Stout is a bit like Guinness, but its color is a bit browner and it smells like roasted beer (if you know what I mean). The soap contains olive oil, canola oil, coconut oil, shea butter and beef tallow. It is a 100 % beer soap and contains no other liquids. It is fragrance with Carrot cake FO and a smidgen of French Vanilla FO. The soap is a OHP soap, but it is quite soft. Maybe it is because I added Greek yoghurt and sesame oli to the soap after cooking it in the oven. I´m just going to use the end pieces and let the rest of the soaps get harder for two months or so.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kuohuviinisaippua/Sparkling wine soap

Skumppa uudessa muodossa

Meillä oli hieman kuoharia jääkaapisa ja kumpikaan meistä ei jaksanut jouda sitä loppuun uudenvuodenaattona. Mies jo kyseli että saako sen heittää pois ja minä huudahtin heti että "ei, siitä tehdään saippuaa" :D 

Tämä ei ollut mikään helppo saippua tehdä. Tuli aika monta mutkaa matkaan, mutta tuli siitä saippuaa ja jopa kahdella eri tekniikalla. 

Annoin kuoharin lässähtää ja sekoittelin vispilällä kuplia pois ennen kun laitoin sen jääkaappiin viilentymään. Olisi varmaan kannattanut kiehauttaa alkoholin pois kuoharista, koska kun sekoitin viimeistä pikkulusikallista lipeää kuohuviiniin neste kiehui (?) tai ainakin se kupli mukavasti. Olin kyllä varustautunut hyvin ja oletkinkin että jotain tapahtuisi kun en viitsinyt jaksanut keittää sitä alkoholia pois. Sain nesteen kuitenkin pelastettua kun laitoin astian kylmään vesihauteeseen ja odotin että se viileni kunnolla.

Kun sekoitin tuoksuöljyn kiisselöityyn saippuaan niin rasvat erottuivat pahasti. Sekoitin osaan massaan titaanioksiidia ja osaan keltaista savea. Sekoitin monta, monta kertaa sauvasekoittimella niin sain saippuan kaadettua muottiin. Tarkoituksena oli tehdä kaunis beigen-keltainen marmorikuvio, mutta nyt vaan sekoitin saippuat nopeasti lusikalla tein jonkunlaisen kuvion pintaan ja vein sen ulos terassille. Saippua oli pakko laittaa ulos pakkaseen, koska se kuumeni heti.

Sekoituskattilassa oli vielä noin puolet saippuamassasta jossa ei ollut tuoksua tai väriä. Tarkoituksena oli että tekisin samalla ohp-saippuan ihan sen takia että pääsisin kokeilemaan tätä aikaisemmin. Yritin sekoittaa saippuaa, mutta se oli ihan kuin paksua vaseliinia tai lanoliinia. Käviköhän se jo läpi ohp-saippuan vaiheita? Pistin saippuan kuitenkin 100 C uuniin ja siellä se oli yhteensä 30 min. Tämä on siis puolet lyhkäsempi aika kuin mitä normaalisti pidän saippuan uunissa. Kokeilin jopa kielellä tuleeko "sähköiskua", mutta ei sitä tullut. Valmiiseen saippuaan lisäsin keltaisen saven ja kookoskerman sekoitusta sekä loput tuoksuöljystä.

Nyt kun saippuat ovat kypsyneet parin viikon ajan niin totesin että keltainen savi, ei tässä saippuassa näytä yhtään keltaiselta. Sehän on ihan beigeä. Toisaalta, eihän se kuoharikaan ollut auringonkeltaista.

Vasemmalla OHP- ja oikealla CP-saippua

Kuohuviinisaippua

200 g kookosöljyä/ coconut oil
100 g possunrasvaa/ lard
300 g rypsiöljyä/ rapeseed oil
30 g kaakaovoita/ cocoa butter
33 g aprikoosinsiemenöljyä/ apricot kernel oil

269 g kuohuviiniä/ sparkling wine + 89 g lipeää/ lye
10 ml Fragnant Creme-tuoksuöljyä/ FO
titaanioksiidia cp-saippuaan, keltaista savea sekä ohp-saippuaan myös kookoskermaa/ titanium dioxide, yellow clay and coconut creme

This soap is made from left over sparkling wine that neither I nor my husband wanted to drink. I had also some problems with this soap (it seems like I have problems with all my soap nowadays). I was to lazy to boil away the alcohol, so I just waited for the sparkling wine to go flat. When I was adding the last spoon of lye, started the sparkling wine to bubble a lot. Don´t know if it was boiling.

The second problem was when I added the FO at trace the oils started to separate and I had to mix the soap for a long time. I added titanium dioxide to one part of the soap and yellow clay to the other and mixed the two soaps quickly in the mold. The leftover soap, that had no fragrance or clay, had become very thick. Almost like vaseline or lanolin. Was the soap already gelling? I put the leftover soap in the oven for 30 minutes. That is half of the normal time when I make OHP soap. Afterwards I mixed the FO in the soap and a mixture of yellow clay and coconut creme.

When the soaps had cured for a couple of weeks I noticed that the yellow clay isn´t yellow at all in these soaps. It´s light beige, almost latte colored. Don´t know if it is good of bad, but the sparkling wine wasn´t yellow like the sun.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Koff Lite-saippuaa x2


Keittiön kaapissa oleskeli kaksi Koff lite-tölkkiä ja ne oleskeli siellä niin kauan että parasta ennen päivämäärä ehti mennä umpeen. Oluset eivät olleet tarkoitettu juotavaksi vaan sämpylätaikinan nesteeksi. Nyt niistä sitten tuli saippuaa. Mietin pitkään että mitä kuvioita tekisin, minkä väristä saippua olisi ja mikä saippuan muoto olisi. Loppujen lopuksi tulin siihen lopputulokseen että saippuasta tulisi pyöreätä piste. Ei mitään muuta. Koff lite on niin vaaleata olutta että siitä ei tulisi väriä, mutta tuoksuöljy värjäsi saippuan pikkuhiljaa ruskeaksi. Päätin että teen ison sastin saippuaa ja jaan sen kahteen osaan. Toisen saippuan teen kylmämenetelmällä ja toisen uunimenetelmällä.


Olutsaippua

190 g kookosöljyä
225 g palmuöljyä
360 g oliiviöljyä
150 g possunrasva
75 g karitevoita

408 g olutta (johon sekoitin lusikallisen sokeria) + 136 g lipeää
2 % natriumlaktaattia

Kylmämenetelmäsaippuaan lisäsin 15 ml suklaatryffelituoksuöljyä ja 5 ml suklaatuoksuöljyä.
Uunisaippuaan lisäsin 1 tl risiiniöljyä (enempää ei ollut), pari lorausta kookoskermaa (ehkä yhteensä vajaa ½ dl) ja 15 ml suklaatryffelituoksuöljyä. 

Natriumlaktaatin kohdalla päädyin kompromissiin. Normaalisti käytän 1 % kylmämenetelmässä ja 3 % kuumamenetelmässä. Pitää vaan muistaa että kylmämenetelmäsaippua pitää leikata hyvissä ajoin, jotta saippua ei murene.

Murenemisongelmaa ei ollut ja molemmat saippuat oli todella helppo leikata. CP, eli kylmämenetelmällä tehty saippua vuoti vähän öljyä kun oli muotissa, mutta ei pahasti. Tuoksuöljy värjäsi varsinkin kylmämenetelmällä tehdyn saippuan ihan muutamassa tunnissa. Huomasin aika nopeasti etten ollut sekoittanut tuoksuöljyä tasaisesti OHP-saippuassa, mutta eihän se haittaa. Siitä tuli jonkunlainen marmorikuvio :D

Ne jotka eivät ole kokeilleet olutta saippuassa, niin kokeilkaa ihmeessä. Olut hoitaa ihoa ja lisää kuplia vaahtoon. Eikä se haise yhtään olueelle. Se voi toisaalta olla joko hyvä tai huono asia ;)

Vajaa viikon vanhat saippuat. Vasemmalla CP, oikealla OHP
 
I had two Koff Lite beers at home and they had gone old (only a month). I was going to use it as liquid when I make bread, but well, I didn´t :) Koff Lite is a Finnish lager that has a very pale yellow color. I wanted to make a simple soap so I decided that it should be round and only get the color from the fragrance. I split the batch and made one CP and one OHP soap.

The soap contains coconut oil, shea butter, palm oil, olive oil and lard. I also put in the OHP soap about ½ dl coconut creme and 1 tsp castor oil. The CP soap is scented with Dark Chocolate FO and Chocolate Truffle FO. The OHP soap contains only Chocolate Truffle FO. They both smell good, but the mixture smells good enough to eat! You can see from the pictures that the OHP soap is not totally brown. It seems like I didn´t mix the FO good enough, but I think that the soap just looks more interesting.

If you have not tried beer in your soaps, please try it. It is sooooo good. And the lather has big bubbles.  

torstai 6. joulukuuta 2012

Glögisaippua

Sain yhtäkkiä päähänpiston tehdä glögisaippuaa. Googlasin minkälaisia saippuoita muut olivat tehneet, mutta löysin vain glyseriinimassasta tehtyä glögisaippuaa ja yhden kommentin jossa kerrottiin että glögisaippuasta ei tullut mitään kun se kuohui ja ylikuumeni. Noh, minä mietin että miten sen voisi välttää. Päädyin tekemään saippuan sokerittomasta glögistä ja totesin että jos laitan sen uuniin niin eihän se silloin se ei kuumene liikaa tai lähde kuohumaan. Ja saippuanteko sujui itse asiassa ihan mallikkaasti. Harmi vaan että glögin tuoksu ei säily saippuassa. Ensi vuonna pitää ostaa glögin tuoksuista tuoksuöljyä.


Glögisaippua

250 g kookosrasvaa
100 g palmuöljyä
250 g rypsiöljyä
100 g seesamiöljyä

3% natriumlaktaattia
97 g lipeää + 97 g vettä
Kiisselivaiheessa lisäsin 194 g kylmää glögiä.

Saippuan kypsyttyä lisäsin siihen 20 g mangovoita johon sekoitin 1/3 tl punaista mica-väriä ja 5 ml Hunajapipari-tuoksuöljyä.

Kun lisäsin glögin löysään saippuakiisselin niin se muuttui pieneksi hetkeksi tumman myrkynvihreäksi, mutta kun sekoitin tiuhaan niin kiisseli muuttui punertavan beigeksi. Samalla saippuasta tuli paksumpaa kiisseliä. Kemia on kyllä mielenkiintoista, kun lisää nestettä niin massa paksunee :) Mica värin lisäsin vain sen takia että saisin hieman punaisempaa saippuaa. Tuo määrä ei kyllä riitä jos haluaa ihan punaista saippuaa, mutta pieni punainen sävy on kiva. 

Leikkasin saippuan muutaman tunnin kuluttua ja se oli vielä lämmin. Leikkaaminen sujui yhtä näppärästi kun olisi isoa edamjuustoa leikannut. Saippua oli pehmeää ja kiinteää. Tämä on oikeasti ensimmäinen ohp-saippua joka on melestäni onnistunut siinä mielessä että sappuamassa oli tarpeeksi löysää. Muutama ilmakupla jäi, mutta se ei haittaa. Ja tuoksu on huumaava :) 


This soap is made with a drink called "glögi" in Finnish. It is a typical Christmas drink. It is similar to mulled wine, but you can buy also some with no alcohol. You can read more about it here. But basically it is made on juice (or red wine) and lot of warm spices like cinnamon, bitter orange, clove, cardamom and ginger. The smell doesn´t last through the soaping process, that is why I put a little bit of Gingerbread FO. This is a OHP-soap, because the sugars in glögi can make the soap to overheat. I also used a sugarfree glögi because I did not want a strong reaction. I used coconut oil, palm oil, rapseed oil and sesame oil in this recipe. After the soap had cooked for one hour I added 20 g of melted mango butter and a little bit of red mica. Just so the soap would have a red tone.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

OHP-lumihiutalesaippua

Minä se vaan jaksan yrittää ja yrittää. Haluan oppia tekemään saippuaa kuumamenetelmällä saippuaa joka olisi kohtuu nestemäistä kun se kaadetaan muottiin. Talvi kun tekee tuloaan, niin lumihiutaleen näköinen saippua sopii nyt oikein hyvin. 


Saippuan tein aika perusohjeella. Siihen tuli 1 osa palmuöljyä, 2 osaa kookosöljyä ja 3 osaa oliiviöljyä. Surruttelin titaanioksiidin oliiviöljyyn sillä välin kun kovat rasvat olivat sulaamassa. Minun piti saada testata että pysykö vaalea väri vaikka kuumennan saippuaan. Käytin vesi-lipeäsuhdetta 3:1, mutta käytin vaan osan vedestä, noin 4/5 kokonaismäärästä. Loput nesteestä lisään vasta kun saippua on ollut tarpeeksi kauan uunissa. 

200 g kookosöljyä
100 g palmuöljyä (ei siis sitä punaista)
300 g oliiviöljyä

lipeää 85 g + 200 g vettä+ 3% naatriumlaktaattia
titaanioksiidia vajaa 1 tl

lopuksi: 55 g luomu vuohenmaitoa, 1 rkl manteliöljyä, Lumienkeli-tuoksuöljä

Saippua näytti hieman erottumisen merkkejä 30 min jälkeen. Ahkera sekottaminen autto siihen. Saippua näytti jotenkin hassulta kun siinä oli titaniioksiidi seassa. Ihan kukkakaalimuusilta :D Saippuasta ei nähnyt niin helposti koska se oli valmista, mutta kyllä sen tunnisti saippuan koostumuksesta.

Osa saippuoista oli ihan nättejä, mutta ne jotka tein viimeisenä niin niistä tuli aika ryppyisiä. Luulen että raastan ja sulatan ne, sitten niistä voisi tehdä palloja.

Ruttuinen kukka :D
 

torstai 11. lokakuuta 2012

Lisää ohp-saippuaa natriumlaktaatin kera

Lueskelin vähän lisää natriumlaktaatin käytöstä ja monet saippuantekijät suosittelivat että sitä käytettäisiin kylmämenetelmässä 1 % ja kuumamenetelmässä 3 %. No tietenkin minun piti päästä kokeilemaan sitä vaikka monet öljyt ja rasvat olivat vähissä. Tein ohjeen sen perusteella mitä kaapista löytyy. Haluaisin oppia tekemään kaunista ohp-saippuaa, mutta tällä hetkellä se ei ihan onnistu. Pitäisi kysyä vähän vinkkejä kokeneemmilta saippuantekijöiltä. Ja niin teinkin, mutta vasta kun olin tehnyt tämän saippuan. Kiitos Cee Gee ohjeista. Ehkä seuraava saippua hänen vinkeillä onnistuu.

Tuliko tästä vihreätä? No ei :D

Saippua sisältää:

59 g palmuöljyä
131 g kookosöljyä
50 g manteliöljyä
160 g oliiviöljyä

140 g vettä + 56 g lipeää
36 g kermaa + pieni teelusikallinen vihreätä savea + 1 rkl manteliöljyä
3% natriumlaktaattia
Tuoksuna Gracefruitin nimikkotuoksua (Kuvailu Pienen tuoksukaupan sivuilta: 
"naisellinen kukkaistuoksu, jossa on kevyitä jasmiinin, ruusun ja nerolin nuotteja sekä pirskahduksia hedelmäpuutarhasta. Pohjalla on seetriä ja valkoista myskiä")

Saippua kiisselöityi todella nopeasti ja se oli kauniin vaaleata. Minulla oli valmiina kahdentyyppiset muotit. Suunnittelin että jos saippuasta tulee taas paksua niin laitan sen pitkulaiseen muottiin, jos siitä tulee juoksuvampaa niin laitan sen silikooniseen kukkamuottiin. Sain minä saippuan kukkaismuottiin, mutta ei se vieläkään ollut kovinkaan nestemäistä. Tein niin että kun otin saippuan uunista niin lisäsin kerma-savisekoituksen vähitellen. Savieos oli tietenkin aika paksua, koska vihreä savi on aika kuivattavaa. Voi olla että saippua olisi ollut löysempää, jos olisin lisänyyt pelkästään kermaa. Lisäsin vielä ruokalusikallisen manteliöljyä saippuaan, siinä toivossa että saippua olisi muuttunut juoksevammaksi. No jos ei muuta niin ainakin saippua on hyvin hoitava :D Väri ei ole kovinkaan kaunis, mutta tämä olikin kokeilusaippua, eikä lahjaksi tarkoitettua. Ja tuoksu... Se on aika omaperäinen. En osaa sanoa tuoksuuko se minun nenässäni kukkaistuoksulle. Ainakin siinä on paljon eri tuoksuja sekoitettuna.

Tästä näkee minkälainen paakku saippuasta tuli ja miten epätasainen pinta on.

Mutta takaisin natriumlaktaattiin. Se toimi nyt ihan selkeästi. Eli se 3 % on todella hyvä määrä. Tein saippuat aamulla 8 jälkeen ja kello puoli yksi poistin ne jo muotista. Silikonimuotistahan ne on paljon helpompi poistaa, mutta nämä oikeasti pullahti ulos muotista. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vaniljainen uunisaippua

Olin niin iloinen kun Pienen Tuoksukaupan valikoimaan tuli natriumlaktaatti, ja halusin kokeilla sitä miten se toimii sekä kuuma- että kylmämenetelmillä tehdyissä saippuoissa. Olin niin malttamaton että päätin ensin kokeilla OHP-saippuaa, eli valmista sen kuten CP-saippua, mutta pistän sen sitten vielä uuniin kypsymään.


Tein tarkoituksella ohjeen jolla tulisi pehmeää saippuaa ilman natriumlaktaattia. Alla näkyy oikealla mitkä ovat tämän saippuan ominaisuudet ja keskellä mitkä suositukset ovat. Ne on kopioitu SoapCalc-lipeälaskurista.


Soap Bar Quality Suggested Range Your Recipe
Hardness 29 - 54 27
Cleansing 12 - 22 13
Conditioning 44 - 69 70
Bubbly 14 - 46 18
Creamy 16 - 48 18
Iodine 41 - 70 73
INS 136 - 165 134

Saippua sisältää: 

100 g kookosöljyä
100 g manteliöljyä
275 g oliviöljyä
25 g risiiniöljyä

1% natriumlaktaattia
Tuoksuna käytin GF French Vanilla 
30 g kermaa
vettä 172 g ja lipeää 67 g 
hieman kaakaojauhetta.

Se mitä kannattaa huomioida on se että kuumamenetelmässä saippua saattaa kuohua yli jos käyttää risiiniöljyä. Eli tiheät sekoitukset auttavat jos huomaa että saippua alkaa kohota astiasta. Minulla saippua näytti vähän kuohumisen merkkejä 45 min jälkeen, mutta ei se kuohunut pahasti.

Lisäsin valmiiseen saippuan kerman sekä tuoksuöljyn. En huomannut mitään eroa aikaisempiin OHP-saippuoihin. Toivoin että natriumlaktaatti olisi tehnyt saippuasta nestemäisempää ja siitä tulisi tasaisempaa kypsänä. Yritin tehdä kuviota saippualla jossa oli sekoitettu hieman kaakaota, mutta se oli kyllä hyvin hankalaa kun saippua oli niin paksua.

Oletin että saippua olisi kovettunut nopeammin, mutta se oli kohtuu pehmeätä. Leikkasin sen 12 h jälkeen ja se oli vielä silloinkin pehmeähköä. Kyllä se kuitenkin kovettui ja oli jo vuorokauden päästä ihan saippuan tuntuista.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Aloeshampoo ohp-menetelmällä

Minulla on nyt tässä useampi palashampookokeilu käynnissä. Etsin sitä täydellistä shampoota (löytyyköhän semmoista ikinä?). Luulin jo että olutshampoo olisi se täydellinen, mutta pitkäaikaisessa käytössä päänahkani on alkanut kutisemaan hieman. Hiukset ovat kylläkin erittäin puhtaat ja kiiltävät. Kun olin käyttänyt olutshampoota kolmisen viikkoa huomasin myös että vihreäteehuuhtelu ei enää riittänyt hoitoaineen korvikkeena vaan jouduin joka pesun jälkeen käyttämään itse tehtyä hoitoainetta. Olutmunashampoo ei ole aiheuttanut kutinaa ja hiuksia on ollut helpompi selvittää. Olen kuitenkin käyttänyt varmuuden vuoksi pieniä määriä hoitoainetta. Jäin miettimään että jos kuitenkin ylirasvoittuvuusprosentin pitäisi olla hieman suurempi. Vaihdoin sen nyt 4%. Olutshampoossa ja olutmunashampoossa oli 2%. Ihan ensimmäisissä palashampoissa oli ylirasvoittuvuusprosentti 5-7%. Ne olivat hyviä talvipakkasella, mutta kun ilma lauhtui niin hiukset jäivät rasvaiseksi. 

Näiden päätelmien jälkeen kehitin kahdet uudet palashampoot. Toisen tein kylmämenetelmällä, toisen oven hot process-menetelmällä. Tein tämän shampoopalan ihan tarkoituksella ohp-menetelmällä, koska halusin tämän shampoon mahdollisimman nopeasti käyttöön. Parin viikon odotusaika on huomattavasti lyhkäsempi kun 4-6 viikkoa.

Kuvista näkyy ohp-menetelmän tuoman rosoisuuden.
Ohje oli seuraavanlainen:

200g kookosrasvaa
75g rypsiöljyä
200g oliiviöljyä
75g auringonkukkaöljyä

Nesteenä oli 100g aloemehua ja 139g vettä. Vesi-lipeäsuhde oli 3:1, koska neste haihtuu aika hyvin uunissa. Värinä käytin pari-kolme teelusikallista paprikajauhetta sekä edellisestä shampoosta jäänneen porkkanaraasteen neste. Valmiiseen uunissa olleeseen saippuaan laitoin 5ml päärynätuoksuöljyä ja 5ml greipin eteeristä öljyä. Vähempikin tuoksu olisi varmasti riittänyt, mutta sitrustuoksut haihtuvat pikkuhiljaa (valitettevasti). tuoksusta tuli aika jännä, koska päärynä tuoksuu aivan smurffilimpparille ja greipin eteerinen öljy tuntuu vaan häivähdyksenä taustalla. Yritin mieheltäkin kysellä että mille tämä hänen mielestään tuoksuu, eikä hän osannut eritellä. Minusta saippua tuoksuu kuin jokin makea hedelmä + kaneli. Shampoota pidin uunissa tunnin ja sekoitin sitä 15min välein. Puolen tunnin kuluttua rasvat alkoivat erottumaan, mutta sain shampoonn sekoitettua tasaiseksi lusikalla. 45min kuluttua rasvat olivat erottuneet lähes kokonaan. Onneksi sain shampoon pelastettua kun surruuttelin sen sauvasekoittimella tasaiseksi. Pelkäsin pahinta että rasvat erottuisivat uudestaan, mutta viimeisen 15min kuluttua shampoo oli kauniin kiinteätä. Omenasoseen näköistä :) On tämä OHP saippua niin eri näköistä kuin kylmämenetelmällä tehty. Jotenkin karumpaa, eikä niin nättiä. Käytössä näillä ei ole mitään eroa. Pesee ja hoitaa ihan yhtä hyvin.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Syötävänhyvä suklaasaippua

Tämänhetkinen lemppari!!!

Tämä on semmoinen herkkusaippua että oksat pois joulukuusesta! Niin herkullinen tuoksu että olen nuuskutellut näitä monen monta kertaa. Mieskin meinasi haukata kun pyysin että tuoksuttaisi.

Saippuat saivat alkuunsa kun mietin että työkavereille olisi kivaa antaa pienet kokeilupalat itse tehtyä saippuaa, kun se on ollut suurimmalle osalle ihan uusi juttu. Työpaikka kun on hyvin, hyvin naisvaltainen niin päädyin suklaasaippuaan. Käytin oven hot process-menetelmää, koska halusin että saippua olisi mahdollisimman nopeasti valmista. Tuoksuna käytin puolet tummaa suklaa-tuoksua ja puolet suklaatryffeli-tuoksua. Tämä on minun nenään ihan täydellineen tuoksusekoitus. Tätä pitää jossain vaiheessa tehdä omaan käyttöön myös. Rasvoina käytin oliiviöljyä, rypsiöljyä, sesamöljyä, palmuöljyä ja kookosrasvaa. 

Muutamat palaset herkkua :)

Eli saippuanvalmistuis sujui tuttuun cold process-tyyliin kiisselivaiheeseen asti. Sen jälkeen saippua sai mennä 100 C esilämmitettyyn uuniin tunniksi. Sekoitin tunnin välein. Tämä on ensimmäinen OHP-saippua joka on onnistunut täydellisesti. Tunnin jälkeen annoin saippuan jäähtyä hieman. Kun massaa pystyi koskemaan käsin ilman että se poltti, niin lisäsin kaakaojauhetta ja tuoksuöljyt. Sen jälkeen muottiin ja saippuan leikkaus muutaman tunnin kuluttua.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ei, tämä ei ole yrttimaustettua riisiä :D (Oven hot process)


Olen nyt pari kertaa tehnyt saippuaa OHP-menetelmällä. Käytännössä se tarkoittaa sitä että tehdään saippua ihan normaaliin tapaan, mutta sitä "kypsennetään" uunissa. Eli kun olen hurruutellut massan geelivaiheeseen niin pistän kattilan 100 asteiseen uuniin. Sekoittelen saippuaa 15 min välein yhteensä noin tunnin ajan. Sen jälkeen mahdlliset "mausteet". Eli laitan tuoksua, väriä tai koristeita. Tarkemmat suomenkieliset ohjeet löydät täälta.


                                        Aaltoa ja kuoppaa

En ole vielä saanut nättiä saippuaa tällä, mutta tällä menetelmällä saippua on heti käyttövalmista. Käytännössä suositellaan kyllä että saippua saa kypsyä pari viikkoa. Niin ja tuoksua voi käyttää puolet vähemmän. Kaunista tasaista saippuaa en ole onnistunut tekemään koska massa jäähtyy nopeasti ja alkaa heti kovettumaan. Eli on tosi kiire saada saippua muottiin.

Tämä on rosmariinisaippuaa. En tiennyt että pidän rosmariinista ennen kun tuoksutin eteeristä öljyä. Ihanan tuoksuista! Saippuassa on 5 ml rosmariiniöljyä, 1 rkl kuivattua rosmariinia ihan koristeeksi ja 1 rkl perunajauhoa. Se kuulemma tekee saippuasta hellävaraisempaa ja sitä käytetään monesti lasten saippuoissa.

                 "Riisisaippuan" pohja. Muottina käytetty keksipakettia.