Saippuaa, saippuaa ja lisää saippuaa :D Lisäksi hieman koruaskartelua, kotikosmetiikkaa ja kaikkea muuta kivaa pientä näpertelyä.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hierontapala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hierontapala. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Voikukkainen kiinteä voidepala - Dandelion lotion bar
Tein tänä kesänä kahteen otteeseen voikukkaöljyä jotta saisin tehtyä useita eri tuotteita. Kiinteät voidepalat (hierontapalat) ovat todella käteviä ja minulla oli edelliset jo loppuneet jonkun aikaa sitten. Normaalistin teen ohjeella 1/3 kookosöljyä, 1/3 mehiläisvahaa ja 1/3 kaakaovoita. Oliiviöljyä en halua laittaa koko 1/3 koska se on liian rasvaista iholleni. Lisäsin vain pienen osan ja en tällä kertaa lisännyt mehiläisvahan osuutta, koska minulla on tällä hetkellä todella kovaa vahaa joka kovettaa jo pienemmälläkin määrällä. Ja jos nyt kävisi niin huonosti että voidepalasta tulisi liian pehmeä niin aina ne voi sulattaa ja lisätä vähän vahaa.
I infused dandelions in olive oil this summer twice so I could have enough oil to make several different products. Solid lotion bars are very practical and I have used the once I made earlier. Normally I make my lotion bars with 1/3 coconut oil, 1/3 beeswax and 1/3 cocoa butter. I did not want to put 1/3 olive oil because it is too oily for my skin. I only used a small amount of olive oil and I did not put more beeswax because I have now a different very hard beeswax so less is enough. And if the lotion bars would get too soft you can always melt them and put some more wax in it.
Voikukkavoidepala
30 g oliiviöljyä johon on uutettu voikukkia
50 g neitsytkookosöljyä
50 g kaakaovoita
50 g mehiläisvahaa
noin 1ml Bollywood tuoksuöljyä
Dandelion lotion bar
30 g dandelion infused olive oil
50 g virgin coconut oil
50 g cocoa butter
50 g beeswax
1 ml Bollywood FO
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Kiinteä voide appiukolle
Kesälomasta on jo todella pitkä aika, mutta silloin kävi appivanhemmat kylässä. Appiukollani on kuiva, hilseilevä iho ja siihen yllättäen sopi minun tekemä kiinteä voide. Iho ei hilseillyt 2-3 päivään sen jälkeen kun iho rasvattiin voiteella. No pitihän minun tehdä ihan ikioma kiinteä voide appiukolle :D
Ohje on todella helppo: 1/3 öljyä, 1/3 vahaa ja 1/3 kaakaovoita. Tällä kertaa laitoin 30 g kookosöljyä ja saman verran mehiläisvahaa. Tuoksuksi laiton banaanituoksuöljyä. Ihan yhtä hyvin voisi käyttää jotain eteeristä öljyä. Tästä annoksesta tuli kaksi kiinteätä voidetta. Muottina käytin muffinssivuokia. Väri ei ole ihan yhtä nätti kun se jonka tein äidilleni äitenpäivälahjaksi (johtuu mehiläisvahan väristä), mutta toimii ihan yhtä hyvin. Eli pitää taas ostaa Pienestä tuoksukaupasta hamppuvahaa. Se on niin kauniin kirkkaankeltaista. Minä käytän tätä enimmäkseen talvella kuiviin käsiin, mutta tämä sopii koko vartalolle. Huulivoiteen korvikkeena tämä on myös erittäin mainio korvike.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Äitienpäivänä
Tänä viikonloppuna olen puuhastellut vaikka mitä, vaikka täällä blogissa on ollut hiljaisempaa. Syynä että olen tehnyt lahjoja useammalle ihmiselle. Osa niistä käy kurkkimassa tätä blogia niin enhän minä niitä juttuja tänne laita ennen kun kyseiset ihmiset ovat lahjansa saanneet ;)
Ensimmäiset lahjat jotka lähtevät jakeluun on omalle äidilleni :) Hän sanoo aina ettei saa ostaa mitään. Tänä vuonna taitaa sitten olla ensimmäinen vuosi etten oikeasti osta. Hän on jo saannut oman osuuden saippuoista ja alkuviikosta tein hänelle hoitoaineen. Äitini jo kysyi että onko hoitoaine äitienpäivälahja. Kun vastasin että ei ole, niin hän vastasi heti että voisi olla :D
Päätin että koska äiti tarvitsee kosteuttavia ja hoitavia tuotteita niin teen koivukuorinnan ja hierontapalan. Lisäksi hän saa kimpun valkovuokkoja. Koivukuorintaan tuli 60g raastettua itse tehtyä oliivisaippuaa, 100g oliiviöljyä, 200g hienoa merisuolaa ja noin 2 dl koivunlehtiä. Valitsin hieman vihertävää oliiviöljyä, jotta kuorinta sais hieman virheämmän sävyn. Sulatin saippuaraasteen ja 70g oliiviöljyä pienessä kattilassa. Sillä aikaa silppusin koivunlehdet ja lopun öljystä sauvasekoittimen silppuriosalla. En siis perinteisellä sauvasekoitinosalla. Määrä oli niin pieni niin totesin että silppuaminen sujuu paremmin kun lisäsin siihen puolet suolasta. Kun saippua oli sulannut niin lisäsin siihen lopun suolan. Laitoin suola-saippua-öljyseoksen jäähtymään kylmään vesihauteeseen. Seoksen jäähdyttyä sekoitin vielä koivumössön joukkoon. Sitten vaan purkkiin ja käyttöön. Kuorinnasta tuli tosi paksua ja rasvaista, mutta oli tarkoituskin koska äidillä on kuiva iho ja hänen iho altistuu useamman kerran viikossa kloorivedelle. Jos haluaa tehdä kevyeemmän kuorinnan niin kannattaa vaihtaa oliivisaippua johonkin muuhun saippuaan, esim. sellaiseen jos on kookosöljyä. Jos käyttää marketin saippuaa niin kaikki käy, ne ovat kuitenkin aina hieman kuivattavia. Tähän voisi laittaa jotain pientä tuoksua, mutta koivunlehdet antavat hyvän "vihreän" tuoksun niin päätin etten laita mitään.
Toiseksi lahjaksi tein hänelle tosiaankin hierontapalan. Tuoksuksi laitoin suklaatryffeliä <3 Se on NIIN fantastinen tuoksu. Tein hierontapalan ihan perusohjeella 1/3 kaakaovoita, 1/3 vahaa (tällä kertaa hamppuvahaa) ja 1/3 öljyä. Käytin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Tavallinen kookosöljy käy ihan hyvin, mutta käytin sen loppuun tässä viikolla. Mitään oliiviöljyä tai muuta rasvaista öljyä ei kannata käyttää, koska se imeytyy huonosti ihoon. Sulatin kaikki ainekset paitsi tuoksun kattilassa ja kaadoin nesteen muffinssivuokaan. Mielestäni se sopi hyvin kun hierontapala tuoksuu ihan sulkaamuffinssille :) Pitää vaan muistaa sanoa ettei sitä saa syödä!
Kun oli aamulla aikaa niin päätin että teen vielä korvakorut. Väri-inspiraationa toimi valkovuokkojen raikas valkoinen ja vihreä. Ja tiedän että vihreä sopii äidille erittäin hyvin :)
Toivottavasti äiti tykkää näistä itsetehdyistä lahjoista! Mitään en ostanut ;) Kaikki löytyi kotoa tai luonnosta.
Ensimmäiset lahjat jotka lähtevät jakeluun on omalle äidilleni :) Hän sanoo aina ettei saa ostaa mitään. Tänä vuonna taitaa sitten olla ensimmäinen vuosi etten oikeasti osta. Hän on jo saannut oman osuuden saippuoista ja alkuviikosta tein hänelle hoitoaineen. Äitini jo kysyi että onko hoitoaine äitienpäivälahja. Kun vastasin että ei ole, niin hän vastasi heti että voisi olla :D
![]() |
Ihan peston näköistä :) |
![]() |
Hierontapalan väri tulee hamppuvahasta. |
Toiseksi lahjaksi tein hänelle tosiaankin hierontapalan. Tuoksuksi laitoin suklaatryffeliä <3 Se on NIIN fantastinen tuoksu. Tein hierontapalan ihan perusohjeella 1/3 kaakaovoita, 1/3 vahaa (tällä kertaa hamppuvahaa) ja 1/3 öljyä. Käytin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Tavallinen kookosöljy käy ihan hyvin, mutta käytin sen loppuun tässä viikolla. Mitään oliiviöljyä tai muuta rasvaista öljyä ei kannata käyttää, koska se imeytyy huonosti ihoon. Sulatin kaikki ainekset paitsi tuoksun kattilassa ja kaadoin nesteen muffinssivuokaan. Mielestäni se sopi hyvin kun hierontapala tuoksuu ihan sulkaamuffinssille :) Pitää vaan muistaa sanoa ettei sitä saa syödä!
![]() |
Hierontapala juuri kattilasta kaadettuna. Näyttää ihan hunajalta. |
Kun oli aamulla aikaa niin päätin että teen vielä korvakorut. Väri-inspiraationa toimi valkovuokkojen raikas valkoinen ja vihreä. Ja tiedän että vihreä sopii äidille erittäin hyvin :)
![]() |
Vihreä-valkoiset helmikorvakorut |
Toivottavasti äiti tykkää näistä itsetehdyistä lahjoista! Mitään en ostanut ;) Kaikki löytyi kotoa tai luonnosta.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Hierontapalakokeilu
Joskus saimme Lushista persikkahierontapalan ilmaislahjaksi kun ostimme saippuoita ym. Se tuoksui sekä lämpimälle että raikkaalle ja oli erittäin mielyttävän tuntuinen. Helpotti hierontaa, mutta ei kuitenkaan ollut liian öljyinen.
Tässä on minun versio hierontapalasta. Tai tein ihan pikkuisen, koska en osanut sanoa miten kotiversiot toimivat. Varovaiseksi sai se että Kujeilua-blogin ohjeella paloista tuli liian rasvaisia ja ne sulivat nopeasti. Googlasin englanninkielisiä ohjeita ja siellä oli monissa ohjeessa suhde 1/3 öljyä, 1/3 vahaa ja 1/3 kiinteätä rasvaa. Minä laitoin mehiläisvahaa, kaakaovoita ja persikansiemenöljyä. Tuoksuna (taas) banaania. Se on vaan niin ihana banaanikarkin tuoksu. Sulatin kaiken kattilassa ja sen jälkeen lisäsin tuoksun. Silikonisen muffinssivuoan pohjalle laitoin mungpapuja. Idean sain täältä. Ainekset kovettuivat ihan parissa minuutissa huoneenlämmössä.
Mies pääsi koekaniiniksi. Molemmat pidimme hierontapalasta. Imeytyi nopeasti hieronnan jälkeen ja hieroojalla oli myös vauvanpyllynpehmeät kädet. Tätä voisi käyttää ihan ihon kosteutukseen. Seuraavalla kerralla teen suuremman palan ja kokeilen miten hamppuvaha toimii mehiläisvahan tilalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)