Saippuaa, saippuaa ja lisää saippuaa :D Lisäksi hieman koruaskartelua, kotikosmetiikkaa ja kaikkea muuta kivaa pientä näpertelyä.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Avokadoshampoosaippua - Avocado shampoo bar
Tässä on nyt sitten ensimmäinen saippua jonka tein uudessa kodissa! Vähän jouduin etsimään tavaroita, mutta otin sen hyötyliikunnan kannalta kun sain juosta rappusia ylös ja alas. Minun saippuatarvikkeeni on yläkerrassa, mutta monet mittavälineet löytyivät alakerrasta. Ja astioiden pesu tapahtuu myös alakerrassa. Katsotaan nyt mihin lopullinen saippuantekopiste muodostuu.
So here is the first soap I made in our new home! I had to look for my soaping stuff, but it was only a little bit of exercise to run up and down the stairs. Most of my soaping equipment are upstairs, but some of the measurement cups are downstairs. And I wash the dishes downstairs. Will see in what room my soaping area will be.
Muuton jälkeen huomasin etenkin mieheni hiuksissa että ne rasvottuvat helpommin. Minäkin olen joutunut käyttämään kuivashampoota ahkerammin. Mietin pitkää mistä tämä johtuu, mutta ainoa tekijä on se että asumme nykyään hyvin lähellä paikallista vesitornia ja luin joskus aikaisemmin että vesi saattaa olla vähän kovempaa. Halusin tehdä shampoosaippuan joka olisi vähän aikaisempia saippuoita puhdistavampi, mutta kuitenkin hoitavaa jotta nykyään aika pitkät hiukseni eivät kuivuisi latvoista. Hoitoainetta en ole käyttänyt johonkin aikaan koska tämä talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin. Lunta ei näy ja takapihalla kukkii kaunis sininen orvokki ja ruusussa on nuppuja.
After we moved I noticed that my husbands hair was getting greasy much easier. I have also used more dry shampoo than before. The only thing that has changed is that we live close to the local water tower and I read earlier that the water can be a bit harder. I wanted to make a shampoo bar that would be a little more cleansing than the other shampoo bars I have made, but still nourishing that my quite long hair would not get to dry from the ends. I have not used conditioner for a while because this winter has been so warm. There is no snow and a beautiful blue violet blooming in my back yard and one rose has buds.
Ainekset valitsin sen perusteella että avokado, avokadoöljy ja jojobaöljy hellivät hiuksia. Hamppumaidossa on myös paljon rasvahappoja ja hivenaineita. Sesaminsiemenöljy, risiiniöljy ja kookosöljy sekä vihreä savi puhdistavat.
I chose avocado and jojoba oil because they are so good for your hair. Hemp milk contains fatty acids and minerals. Sesame, castor and green clay has good cleansing properties.
Avokadoshampoosaippua
205 g kookosöljyä
100 g seesaminsiemenöljyä
70 g oliiviöljyä
60 g avokadoöljyä
40 g jojobaöljyä
30 g risiniöljyä
73 g lipeää + 73 g vettä
110 g itse tehtyä hamppumaitoa + soseutettu pieni ½ avokado (lisäsin nämä kiisselivaiheessa)
1 tl vihreää savea
10 ml Freesia tuoksuöljyä
Avocado shampoo bar
205 g coconut oil
100 g sesame oil
70 g olive oil
60 g avocado oil
40 g jojoba oil
30 g castor oil
73 g lye + 73 g water
110 g home made hemp milk and ½ small avocado mashed (added at trace)
1 teaspoon green clay
10 ml Freesia FO
Pitää sitten keväämällä raportoida miten tämä shampoo toimii, mutta sen näkee vasta useamman kuukauden kuluttua.
I have to report you in early spring if this shampoo is good for our hair, but wil see in several months.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Avokadohoitoaineet normaaleille ja kuiville hiuksille
Tein äidille juuri ennen äitienpäivää hoitoaineen. Hän piti siitä kovasti, mutta toivoi vielä vähän kosteuttavampaa. Hoitoaineessa käytin kirsikansiemenöljyä, joka on sopinut minun normaaleille hiuksille erinomaisesti. Tähän uuteen versioon vaihdoin kirsikansiemenöljyn avokadoöljyyn. Avokado on erittäin kosteuttava ja hoitava. Siinä on hyviä rasvahappoja ja vaikka mitä muita hyvää tekeviä aineita. Lisäsin myös öljyn määrää.
Uusi ohje on tämänlainen:
1,5 rkl avokadoöljyä
1 rkl BTMS-emuglointiainetta
8 rkl vettä
Sekoitin kaikki ainekset kattilassa ja lämmitin kaiken vispilällä vatkaen. Ostin Citymarketista pakkauksen jossa oli neljä pientä purkkia. Yksi annos tätä hoitoainetta mahtui juuri yhteen purkkiin. Purkit maksoivat alle 4€ ja ovat minusta todella kätevät. Kannet ovat niin tiiviit että mikään neste ei niistä valu ulos. Tämä ei ole sitten mikään Cittarin mainos :) Ovat vaan niin kätevät.
Tästä hoitoaineesta tuli ehkä vähän guacamolen näköinstä :D Tai sanotaan että se on kauniin lehmuksenvihreätä.
Pitihän minun tehdä itselleni myös hoitoaine jossa on avokadoöljyä. Muuten tein samalla ohjeella, mutta omaan versioon käytin ainoastaan ½ rkl öljyä. Voi jopa olla että tämä on minulle liian kosteuttavaa. Kokeilemalla se sitten selviää. Eikä se toisaalta haittaa. Voin käyttää sitä hiusten tehohoitona tai kasvojen puhdistusemulsiona. Tämä on niin monikäyttöinen tuote.
LISÄYS: Kokeilin kevyeempää versiota illalla saunan yhtyedessä. Kyllä se sopii hyvin minun normaaleille hiuksille. Hoitoaine kosteutti sopivasti, eikä tehnyt hiuksista raskaita tai rasvaisia. Tämä voisi olla erityisen hyvä talvihoitoaine kun on kovat talvipakkaset ja pipokausi.
Kauniin keltaisenvihreä hoitoaine kuiville hiuksille. |

Luonnonvaalea hoitoaine normaaleille hiuksille. |
Pitihän minun tehdä itselleni myös hoitoaine jossa on avokadoöljyä. Muuten tein samalla ohjeella, mutta omaan versioon käytin ainoastaan ½ rkl öljyä. Voi jopa olla että tämä on minulle liian kosteuttavaa. Kokeilemalla se sitten selviää. Eikä se toisaalta haittaa. Voin käyttää sitä hiusten tehohoitona tai kasvojen puhdistusemulsiona. Tämä on niin monikäyttöinen tuote.
LISÄYS: Kokeilin kevyeempää versiota illalla saunan yhtyedessä. Kyllä se sopii hyvin minun normaaleille hiuksille. Hoitoaine kosteutti sopivasti, eikä tehnyt hiuksista raskaita tai rasvaisia. Tämä voisi olla erityisen hyvä talvihoitoaine kun on kovat talvipakkaset ja pipokausi.
Tällä kaverilla ei ole mitään tekemistä hoitoaineen kanssa, mutta se tuli vastaan kun olimme menossa saunomaan. |
Epätarkka kuva, mutta pakko oli ottaa kun perhonen tuli istumaan sormelle. Kutitti kovasti :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)