Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 19. huhtikuuta 2012

Hierontapalakokeilu

Joskus saimme Lushista persikkahierontapalan ilmaislahjaksi kun ostimme saippuoita ym. Se tuoksui sekä lämpimälle että raikkaalle ja oli erittäin mielyttävän tuntuinen. Helpotti hierontaa, mutta ei kuitenkaan ollut liian öljyinen. 


Tässä on minun versio hierontapalasta. Tai tein ihan pikkuisen, koska en osanut sanoa miten kotiversiot toimivat. Varovaiseksi sai se että Kujeilua-blogin ohjeella paloista tuli liian rasvaisia ja ne sulivat nopeasti. Googlasin englanninkielisiä ohjeita ja siellä oli monissa ohjeessa suhde 1/3 öljyä, 1/3 vahaa ja 1/3 kiinteätä rasvaa. Minä laitoin mehiläisvahaa, kaakaovoita ja persikansiemenöljyä. Tuoksuna (taas) banaania. Se on vaan niin ihana banaanikarkin tuoksu. Sulatin kaiken kattilassa ja sen jälkeen lisäsin tuoksun. Silikonisen muffinssivuoan pohjalle laitoin mungpapuja. Idean sain täältä. Ainekset kovettuivat ihan parissa minuutissa huoneenlämmössä.

Mies pääsi koekaniiniksi. Molemmat pidimme hierontapalasta. Imeytyi nopeasti hieronnan jälkeen ja hieroojalla oli myös vauvanpyllynpehmeät kädet. Tätä voisi käyttää ihan ihon kosteutukseen. Seuraavalla kerralla teen suuremman palan ja kokeilen miten hamppuvaha toimii mehiläisvahan tilalla.

2 kommenttia:

  1. Olen seurannut täällä saippuan tekoasi. Myytkö sinä näitä, jos vaikka haluaisin kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan omaan, suvun ja ystävien käyttöön olen tehnyt. Osa näistä saippuoista on jo käytetty, mutta löytyyhän niitä :D
      Laki kieltää saippuoiden myynnin, koska ne lasketaan kosmetiikkatuotteeksi. Pitää olla luvat sun muut.

      Poista