Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hemmottelusaippua


Loman viimeisenä viikkona oli paljon tekemistä ja sukulaisia oli muutaman päivän kylässä. Kivaa oli, mutta loma loppui aivan liian nopeasti. Ensimmäinen työviikko oli erittäin kiireinen ja kaottinen, mutta sainhan minä jotain pientä aikaiseksi perjantai iltana kun olin koiran kanssa kaksistaan kotona. Kaivelin saippuantekolaatikkoa ja päätin tehdä ihoa hemmottelevan saippuan lopusta kaakao- ja karitevoista, jota oli jäljellä huulivoiteiden ja hierontapalojen teosta. Halusin myös käyttää kookos- ja kauramaitoa jotka odottivat pakastimessa saippuantekoa. Päätin tehdä saippuasta luonnollisen värisen ja ajattelin pitkästä aikaa käyttää silikonista lumihiutalemuottia. Eli tästä tulis sopiva saippua talvipakkasien kuivattamalle iholle.

Tässä saippuan ohje:

48 g karitevoita
19 g kaakaovoita
30 g risiiniöljyä
163 g rypsiöljyä
200 g kookosrasvaa
100 g oliiviöljyä
20 g hamppuvahaa
85 g avokaadoöljyä

106 g kookosmaitoa ja 106 g kauramaitoa pakastettuna jääpaloiksi 
+ lipeää 88 g
15 ml GF Suklaatryffelituoksuöljyä
Nestemäärä on 32% öljyjen määrästä ja ylirasvoittuvuusprosentiksi laitoin 7%. Ohjeesta tuli 6 lumihiutalesaippuaa ja 2 tuorejuustomuotilla tehtyä saippuaa.

Kuvasta näkyy että tuorejuustomuotissa ollut saippua on pinnalta hieman keltaisempi. Tätä väriä olin toivonut. Muuten saippuat ovat beigenruskeita. Ei kuitenkaan omasta mielestä ole huono väri.

Tässä ohjeessa pitää muistaa että lipeä-maitoseos pysyy kylmänä ja rasva-öljy-vahaseos pysyy nestemäisenä. Vaha saattaa jähmettyä, jos se viilenee liikaa. Pidinkin kattilaa jossa rasvat ja vaha oli hellan sammutetulla levyllä. Olin hieman laiska kun sekoitin lipeän suoraan maitokuutioihin ilman että pidin astiaa kylmässä vesihauteessa. Ihan hyvin meni eikä kuumentumisen merkkejä ollut. 

Saippua kiisselöityi mukavasti ja kaadoin kiisselöidyn saippuan muotteihin.Tässä vaiheessa saippua tuntuikin vähän lämpimältä, mutta ei edes lähtenyt geeliintymään. Toivoin että saippua olisi ollut hieman keltaisempi, mutta tummanvihreä avokaadoöljy vei hieman väriä. Enkä halunnut laittaa enemmän auringonkeltaista hamppuvahaa. Toisaalta olen tyytyväinen että väri on luonnostaan tumma.

Kiiltelevä lumihiutale :)
Saippua sai levätä muoteissaan 1 ½ vuorokautta. Olen huomannut että ns. täysmaitosaippuat ovat pehmeämpiä kuin ne joissa olen sekoittanut lipeän minimimäärään vettä ja maidon olen lisänyt vasta loppuvaiheessa. Tuoksu laimeni aika paljon kun saippua oli muotissa, mutta kun ne oli levähtänyt sen reilun vuorokauden niin tuoksu tuli taas esille. Ei ole mikään liian vahva, mutta miellyttävän lämmin. Hieman appelsiininen, kaakaomainen ja vaniljainen. Todella monet ovat pitäneet tästä tuoksusta kun olen käyttänyt sitä hierontapaloissa.

Kohta pitäisi miettiä jo joululahjoiksi tulevia saippuoita, jotta ne ehtivät kypsyä rauhassa. Tuoksukauppaan menikin jo ensimmäinen tilaus tänä syksynä. Sitä odotellessa ja uusia tuoksuja pitää kyllä melkein heti kokeilla ;)

8 kommenttia:

  1. Talvalla kärsin todella kuivasta ihosta. Nenänpielet varsinkin hilseilevät kauheasti. Olisiko tästä saippuasta apua siihen.

    VastaaPoista
  2. Beautiful Kirppu! I love the natural color, and the fragrance sounds lovely. It’s hard to believe we have to start thinking about Christmas soaps already, but in order to test new recipes and fragrances, we have to start now! Your recipe sounds so nice, but I couldn't translate 3 of the ingredients, could you tell me what they are? Silikonista lumihiutalemuottia, amppuvahaa and avokaadoöljyä (avocado oil?) Thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sure, avokaadoöljy is avocado oil, hamppuvaha is hemp wax and silikooninen lumihiutalemuotti is the mold I used (snowflakeshaped mold made of silicone).

      Poista
    2. Ah, okay! Thanks so much =)

      Poista
  3. Hei! Mistä olet ostanut hamppuvahaa ja mikä sen hinta suunnilleen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin Pienestä tuoksukaupasta. Maksoi jotain 3,40€. Katsoin että siellä ei nyt ole semmoista. Mehiläisvaha käy kyllä ihan yhtä hyvin.

      Poista