Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Suolasaippua kuivaihoiselle


Aika monista blogeista luin että suolasaippuasta on pidetty erittäin paljon. Erityisesti kuivaihoiset ovat kehuneet: ei kuivata ja on riittoisa. Aika moni oli ohjeissaan käyttänyt karkeata merisuolaa tai karkean ja hienon sekoitusta. Ne jotka olivat käyttäneet karkeata suolaa kokivat että saippuan leikkaaminen oli hankalaa, koska saippua lohkeili ja mureni. 

Päädyin siis hienoon merisuolaan ja tein saippuat Bilteman silikoniseen leivosmuottiin. Tilasin pienestä tuoksukaupasta poistomyynnissä olevaa laventelinväristä saippuaväriä. Sitä lorautin tähän. Halusin saada hyvin vaaleaa violettia. En yhtään osaa sanoa kuinka paljon suolaa käytin. Lisäsin sitä pikkuhiljaa ennen kun lusikoin massan muottiin. Ajattelin että pistän sen verran että suolan näkee, mutta että se toivon mukaan myös vaahtoaa. Monet kun ovat kirjoittaneet että suolasaippua ei juurikaan vaahtoa. Jotkut olivat siis käyttäneet 5 dl- 1 litraa merisuolaa saippuaan. Minä laitoin ehkä muutaman desin. Saippuat kuivuivat vuorokauden muotissa ennen kun poistin ne. Seuraavalla kerralla saavat olla ihan rauhassa parikin vuorokautta.

Vielä pitäisi jaksaa odottaa kaksi viikkoa niin voin kommentoida että miten se toimii käytössä. Kävin eilen kurkkimassa saippuoita ja ne tuntui jo kovilta ja karheilta. 

LISÄYS: Saippua ei todellakaan kuivata ihoa :) Pesee hyvin, mutta vaahtoaa huonosti. Tuntuu ensin käsissä kovalta, mutta märkä saippua tuntuu erittäin miellyttävältä. Tätä pitää tehdä joskus lisää!

2 kommenttia:

  1. Tuota saippuaa voisi kokeilla. Mutta missä on kuvat niistä ihanista muffinsaippuoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sieltä pikkuhiljaa tulee :) En viitsi laittaa kaikkia heti yhdellä kertaa.

      Poista