Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hiustenhoito ja tarina itse tehdystä ripsiväristä

On aivan pakko jakaa tämän hetken hiustenhoitorutiinini. Mielestäni hiukseni ovat paljon paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin ja ne kiiltää ihanasti. Käytän siis itse tehtyä palashampoota. Tällä hetkellä käytän punaviinishampoota. Se on muutenkin ihanan vaahtoava saippua ja käytän sitä ihan päästä varpaisiin. Shampoon jälkeen laitan hiuksiin vihreä tee-omenaviinietikkasekoitusta. Teen kerran viikossa noin 230 ml voimakasta vihreätä teetä (käytän 3 dl vettä 3 teepussia) ja lisään siihen 3 korkillista omenaviinietikkaa. Tämä määrä riittää kolmeen kertaan. Annan tee-viinietikkaseoksen vaikuttaa hiuksissa sillä aikaa kun peseydyn. Tarvittaessa laitan itse tehtyä hoitoainetta. Sitä käytän kylläkin todella harvoin. Varmaan kerran kuukaudessa.

Näissä hiuksissa ei ole mitän vaahtoja, lakkoja tms. Ne on pesty illalla ja annettu kuivua rauhassa. Aamulla sitten harjaan ne kunnolla.

Frugally sustainable-blogissa on kerran viikossa mahdollisuus linkittää omia eko/itse tehtyä juttuja. Sitä lueskelen mielelläni kun siellä on aina välillä saippuaohjeita ja vielä useammin ohjeita kotikosmetiikkaa varten. Tällä viikolla siellä oli ohje ripsiväriä varten ja siihen tartuin heti. Minulla oli noin vuosi sitten toisessa silmässä adenovirus, eikä silmä koskaan parantunut kunnolla. Luomi roikkuu hieman (onneksi se ei näy niin hyvin kun meikkaa) ja silmä on todella herkkä. En enää pysty käyttämään piilolinssejä, tai korkeintaan muutaman tunnin. Silmä ärsyyntyy heti ja on tunne kun siellä olisi soraa. Aika ajoin minulle tulee työpäivän jälkeen olo, että meikit pitää pestä heti pois. Silmä kutisee ja on tunne kun silmässä olis jatkuvasti ripsi tai roska. Tämän takia halusin ehdottomasti kokeilla itse tehtyä ripsiväriä. Mitä sen ihanampaa kun ripsiväri joka ei ärsytä silmää.

Ripsivärin ohje löytyy tästä. Ostin aloe veera-geelin ja lääkehiilen apteekista. Mehiläisvahan ostin jo aikoja sitten Pienestä tuoksukaupasta ja kookosöljyä minulla on nykyään aina kotona. Itse ripsivärin tekeminen oli helppoa, mutta tahnan saaminen ripsiväripulloon oli sitten toinen homma. Muovipussiohje ei tominut yhtään vaan tahna pursui ulos pullosta. Ruisku taas toimi paljon paremmin. Pursotin tahnan muovipussista ruiskuun. Olin siis ottanu ruiskun männän pois ja täytin ruiskun "väärästä päästä". Tämä oli kyllä TODELLA sottaista hommaa. Ja tulin siihen tulokseen että puolet annoksesta olisi ollut sopiva minun vanhaan ripsiväripulloon.

Vaikka laitoin 2 kapselia lääkehilltä tahnaan niin ripsiväri jäi harmaaksi. Seuraavalla kerralla laitan enemmän hiiltä. Muuten ripsiväri toimi ihan ok. Eihän se nyt varsinaisesti tuuhenna ripsiä, mutta väri levittyy nätisti. Eli jos saan värin tummemmaksi niin alan käyttämään tätä ihan päivittäin.

Kuva on epäselvä, mutta kyllä siinä näkee ripsarin.
 

19 kommenttia:

  1. This is fantastic! I did not have any idea that it is so easy to make homemade mascara. Thank you very much for sharing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. There is even more simple recipes, like only coconut oil and charcoal but I like this one because it´s a bit thicker and you can apply several layers.

      Poista
  2. Ihanan kiiltävät hiukset. Mitä luulet onko se shampoo vai se vihreätee-jutska kumpi on ratkaisevampi kiillon osalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä vaikeeta sanoa kumpi. Ainakin etikka toimii hoitoaineena, eli se pehmentää.

      Poista
  3. Your hair looks so soft and healthy, and you are so adorable! I'm never happy with store-bought mascara, it's too clumpy. Yours doesn't look clumpy at all, it looks fantastic...I'll have to get the ingredients and give it a try!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks =) My hair is both strong and soft. The best thing about the mascara is that my lashes are also super soft and I can use my own soap to clean it off.

      Poista
  4. Ihania nämä sinun ohjeet ja varsinkin tällaiset joita voi tehdä ruokakaapin sisällöstä.
    Tuota hiushuuhdetta kokeilen heti tänään! Mitä luulet, kävisikö rooibos? Siinähän on myös paljon kivennäisiä ym. Ja jos värjää niin ei haittaa kun käytän muutenkin hennaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Netistä löytyy vaikka mitä kivaa kun on hetki aikaa etsiä ja lukea. Itse en ole kokeillut rooibosta, mutta miksi ei. En usko että se värjää ainakaan kovinkaan paljon.

      Poista
  5. Sulla on kauniit hiukset! :) Hyvää mainosta itsetehdyille shampoille, hiushuuhteille ja hoitoaineille. ;)

    Toi ripsiväri kuulostaa tosi kiinnostavalta, voi että kuin ois aikaa niin heti testaisin! Käytän hiukan harmaaseen taittavaa ripsaria itse joten lääkehiilen väri voisi mun tapauksessa toimia ihan hyvinkin.

    Käytitko jotain vanhaa ripsiväripulloa vai saako niitä jostain ostaa ihan uusina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hiukset ovat pysyneet hyvässä kunnossa kun olen jaksanut panostaa monipuoliseen ruokavalioon ja hyviin hiustuotteisiin. Hiukset värjään pari kertaa vuodessa (koska minulle on jo tullut "luonnonvaaleita raitoja").
      Ripsari on vielä kokeiluasteella. Sain siitä itse asiassa mustaa kun lisäsin puolen kapselin verran lääkehiiltä. Käytin vanhaa ripsaripulloa. Oli muuten kauhea työ pestä. Onnistui vasta kun sain pullosta pois "sisäkorkin" joka poistaa liian värin harjasta. Pesin pulloa valehtelematta yli puoli tuntia.

      Poista
  6. Miullakin on ollu ripsari suunnitelmalistalla kesästä asti, kun tilasin tyhjän ripsaripurkin ja tarvikkeetkin sitä varten. Miun reseptissä tais olla mustaa rautaoksidia, koska en keksi mitään muuta syytä sille, et miun pajalla hengailee purkillinen sellaista. Saiskohan sillä mustempaa. Jos vaan jonain päivänä ehtisin kokeilemaan ja kaivelemaan reseptiä jostain tietokoneen kätköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tienny että on mustaa rautaoksiidia :) Sain kivan mustaa ripsiväriä kun lisäsin lääkehiilen määrää. Odotan jo että saat tehtyä oman version.

      Poista
  7. Tosi kiintoisaa!! En oo kaupan jutuista kovin innostunu, mutta aikapulassa ostan ja käytän. Nää ohjeet ei kuulosta vaikeilta ja jotain noista voi tehä lastenkin kanssa. Kaupassa ei esim. ole oikeesti hellävaraisia nestesaippuoita juurikaan saatavilla.

    Kauan toi ripsari, shampoo tai noi toisessa "tarinassa" olevat nestesaippuat säilyy hyvinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä ole vaikeita ja aikaa menee monesti 5 minuuttia. Ripsiväri ja nestesaippua säilyy pari viikkoa jos ei laita säilöntäainetta. Palashampoo kestää ikuisuuden ☺

      Poista
    2. Ei nämä ole vaikeita ja aikaa menee monesti 5 minuuttia. Ripsiväri ja nestesaippua säilyy pari viikkoa jos ei laita säilöntäainetta. Palashampoo kestää ikuisuuden ☺

      Poista
  8. Tämä shampoopala on ihan uusi tuttavuus joten pakko kysyä että mikä olisi ensikertalaiselle ns. yksinkertainen palashampoo ohje joka ei kuitenkaan kuivata tukkaa :) Kiitos paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa palashampoon teko on ihn yhtä helppoa kuin palasaippuan. Voit laittaa ylirasvoittuvuusprosentiksi vaikka 5% niin se ei kuivata niin paljoa. Kannattaa kuitenkin pestä pelkkä päänahka jos on pitkät hiukset ja muista käyttää hapanhuuhtelua. Se toimii hoitoaineen tavoin. Jos sinulla on kovin kuivat hiukset voit toki kokeilla pelkkää vesipesua 1-2 kertaa viikossa.

      Poista
  9. Aivan ihana blogi sulla! Sellainen kyssäri, että lähteekö itse tehty ripsari pesussa hyvin? Ja mitenkä se ylipäätään pysyy ripsissä päivän mittaan? Ja säilöntäaineista.. Kuinka paljon sitä pitää tällätä vaikka kosteusvoiteeseen tai tuohon ripsiväriin? :D Aion todellakin alkaa tekemään itse kosmetiikkaa. Kaupan shampoot tappaa mun tukan, paitsi ne ylikalliit kampaamotuotteet mitä aina kampaajalla tyrkytetään.. Ja sitä muovijätteen määrää, yh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ripsarin saa hyvin helposti pestyä ja se pysyy hyvin jos on kuiva ilma. Mutta sateessa taitaa myös kaupan ripsari irrota. Säilöntäaineen määrä riippuu mitä ainetta käyttää. Valmistajan sivuilla on monesti hyvät ohjeet ja prosentit. Vaikka kosteusvoiteet sisältäisivät säilöntäainetta niin säilyttäisin ne jääkaapissa ja käyttäisin kahden viikon sisällä. Minä olen myös hyvin tyytyväinen siihen etten enää käytä kaupan tuotteita ja jätettä ei tule juurikaan.

      Poista