Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mitä itse lähetin saippuanvaihdossa

Halusin vielä näyttää mitä lähetin eteenpäin saippuanvaihdoissa. Tein yhteensä neljä eri saippuaa. Sovimme Eijan, Ceen ja Gordanan kanssa että lähetämme yhden tutun ja turvallisen saippuan ja yhden jossa on käytetty uutta ainesta tai tekniikkaa.


Tämä on se minun luottosaippua: mangosaippua. Olen tehnyt siitä monen monta versiota, mutta ne versiot jossa on maitoa ovat piirun verran parempia. Tässä mangosaippuassa on nesteenä vuohenmaitoa ja kiisselivaiheessa lisäsin soseutetun mangon. Mangojen kanssa oli hieman ongelimia. Sain ostaa yhteensä 5 kpl ennen kun sain käsiini sellaisen joka ei ollut raaka tai jo ylikypsä kiven ympäriltä. Muuten tämä saippua sisältää mangovoita, palmuöljyä, oliiviöljyä, kookosöljyä ja risiiniöljyä. Tuoksuna tässä on Tropicana-tuoksuöljyä, joka on juuri se tuoksuöljy johon en ikinä kyllästy.



Tämä on se saippua jossa kokeilin uutta tekniikkaa, eli hanger swirliä. Olen ihan tyytyväinen tähän, mutta olin toivonut että valkoinen raita olisi hieman ohueempi. Mies tykäistyi tähän ja sanoi että hän haluaa tämän heti käyttöön. No saippua oli silloin viikon vanha. Laitoin tähän saippuaan mausteista tuoksua, eli sekoitin Granaattiomenaa ja vaniljaa. Pelkäsin ensin että tämä saippua ei tuoksuisi miltään, koska tuoksu hävisi melkein kokonaan kun saippua kovettui. Onneksi tuoksu tuli takaisin kun saippua kypsyi. Tässä saippuassa on kaakaovoita, kookosöljyä, risiiniöljyä, oliiviöljyä ja palmuöljyä.


Seuraavat saippuat lähetin Majalle ja Natalialle. Heidän kanssa sovimme että kokeilemme uutta ainesta ja pisaratekniikkaa. No, minun pisaroista ei tullut yhtään mitään :D Ihan nättejä saippuoita niistä tuli kuitenkin.


Tämä liila-oranssi saippua tuoksuu Lumienkeliltä, joka on herkkä tuoksu jossa on myös makeutta. Uutena aineksena käytin soijamaitoa. Siitä tuli heti minun suosikki. Nyt onkin pakastimessa valmiina soijamaitoa odottamassa uusia saippuantekoprojekteja. Rasvoina käytin kookosöljyä, manteliöljyä, palmuöljyä, oliiviöljyä ja risiiniöljyä. Ongelmana tässä saippuassa oli se että liila saippua paksuuntui nopeasti ja oranssi oli todella juoksevaa. Oranssi saippua sekottui liilaan enkä saannut pisarakuvioita. Kun leikkasin saippuan niin totesin että tämähän voisi olla halloweensaippua :D Oranssista kuviosta tuli mieleen kurpitsa :)






Tämä on kaakao-piparkakkusaippua. Se on myös täyssoijamaitosaippua. Ja taas kävi samalla tavalla. Saippua oli liian löysää vaikka odotin ja sekoitin. Eli kuviosta tuli aika samanlainen kuin yllä olevassa saippuassa. Saippua tuoksuu ihanalle joululle. Kaikkia ihania piparkakkumausteita. Aineksina on oliiviöljy, kooksöljy, palmuöljy ja risiiniöljy.

These are the soaps I sent to the soap swappers. The two first soaps went to Eija, Cee and Gordana. 

The first soap with the orange swirls is my mango and goat milk soap. It contains pureed mango, mango butter, coconut oil, olive oil, palm oil and goat milk. It smells like tropical fruits.

The second soap is my hanger swirl soap. It scented with Pomegranate and Vanilla. I used in this soap cocoa butter, coconut oil, olive oil, castor oil and palm oil. My hubby loves this soap and he wanted to use it when it was one week old :D

The third and fourth soaps went to Maja and Natalia. We decided to try a new ingredient and the droplet technique. I didn´t get any droplets because the soap was too thin. Even if I mixed and waited. But I think I got a very unique swirl. The purple soap could be a Halloween soap. The orange swirls remind me of a big pumpkin :D The brown soap is my cocoa gingerbread soap. It smells so like xmas. Both soaps are made with soy milk. It is my new favorite! And I do have soy milk in my freezer ready waiting for my next soaping project. These soaps contain coconut oil, palm oil, olive oil and castor oil. The purple one contains also sweet almond oil.

6 kommenttia:

  1. All four beautiful! Two of them are still on the shelf in my home, because I sniff them every time I pass them.
    Hubby loves the gingerbread fragrance and I prefer the snow angel! I think soon both will move to the bathroom.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) It so funny that I also smell my soaps every time I walk by my soaping area. And then I make my hubby sniff them :D

      Poista
  2. I must have missed this post the first time around....I love the soaps you made for Natalia and Maja too! I just wanted to tell you that I tried the Pomegranate Vanilla soap this morning and it is SO nice! I keep sniffing my arm because it smells so good =D Also, thanks for putting the English translator on your site, it helped me locate this post much quicker that I would have on my own!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I thought I already had the translator, but I realized yesterday that I was wrong :)
      I´m glad you like my soap. I think it smells a little like xmas even if it isn´t a xmas FO. I (and hubby) have almost used your carrot soap. It has been so wonderful.

      Poista
  3. I'm so glad you guys are enjoying the soaps, maybe we can make this a yearly tradition ;)

    VastaaPoista
  4. Both- almost finished :(
    And a post on them is being prepared!

    VastaaPoista