Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Vaahteranlehden värejä saippuassa


Viikonloppuna oli ihan kauhea hinku kokeilla puhdistamatonta punaista palmuöljyä saippuassa. Päätin tehdä saippuan jossa hyödynnetään punaisen palmuöljyn väriä. Itse en ole ihan kauhean ihastunut pelkkään oranssiin väriin, mutta mieheni mielestä se on kiva. Tein perus CP-saippuan. Kun öljyt ja lipeävesi oli kiisselinä, otin erikseen saippuamassaa kahteen muovikuppiin. Ehkä noin reilu desilitra saippuamassaa x 2. Toisen värjäsin punaisella kaoliinisavella ja toisen titaanioksiidilla. Eli värieinä minulla oli tumma tiilenpunainen, palmuöljyn oranssi sekä kirkkaan keltainen. Värit muuttuvat tietenkin kun saippua kovettuu, kuivuu ja kypsyy. Ensimmäisenä tuli mieleen vaahterat. Ainakin tällä hetkellä täällä etelässä vaahterat ovat kauniimmillaan. Osa lehdistä ovat voimakkaan punaisia, osa kirkkaan oransseja ja osa voimakkaan keltaisia. 

Tällä ohjeella tulee vain muutama saippua, koska halusin vain ja ainoastaan kokeilla puhdistamattoman palmuöljyn ominaisuuksia. Tarkoituksena oli että värit sekoittuisivat jonkun verran, mutta ei kokonaan. Käytin tekniikkana ns. in the pot swirlia. Tässä on ihan kiva ohje miten se tehdään. Värjätty saippuamassa paksuni aika nopeasti, joten jouduin sekoittamaan hieman normaalia enemmän ennen kuin kaadoin saippuan muottin. Saippua kuumeni todella nopeasti, joten pistin sen heti pakastimeen. Olin NIIN yllättynyt kun leikkasin saippuan. Siis vau minkä näköinen! Ihanat pyörteet ja värit. Tätä tekniikkaa pitää kokeilla myös muilla väreillä ja myös suurempiin saippahalkoihin.


Saippua sisältää seuraavia aineita:
 
160 g kookosöljyä
80 g puhdistamatonta punaista kookosöljyä
165 g oliiviöljyä
15 g risiiniöljyä

10 ml GF Tumma suklaa-tuoksuöljyä
½ tl titaanioksiidia
1,5 tl punaista kaoliinisavea

Tuoksuksi valitsin tumman suklaan sen takia että se muistutti vähän palmuöljyn tuoksua. Jälkikäteen ajateltuna tähän voisi sopia hyvin joku lämmin mandariin tai muu sitrushedelmän tuoksu, esim. kanelin kera.

10 kommenttia:

  1. The color turned out so pretty Kirppu and I love your swirls! That soap is perfect for the fall season!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. I love them too :) PS. I got your e-mail.

      Poista
  2. Aivan ihana kuvio! Ja värit!!! Itse tykkään lämpimästä oranssista ja keltaisesta tosi paljon! :) Haittasiko/haittaako palmuöljyn haju, puskeeko se tuoksun alta jotenkin? Minusta punainen palmuöljy ei tuoksunut ollenkaan niin huonolta kuin pelkäsin ja tuoksu oli ylipäätään aika mieto kun sitä nuuskuttelin. Saippuoissa en ole vielä testannut.

    Kaneli ja / tai sitrus voisi sopia noihin väreihin myös tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen tai ehkä enemmänkin yllättynyt kun värit ovat noin voimakkaat. Saippuat ovat nyt viikon vanhoja eivätkä ainakaan tällä hetkellä haise yhtään palmuöljyltä vaan pelkästään suklaalta. GF tumma suklaa ei muutenkaan ole mikään voimakas tuoksu.

      Poista
  3. Hieno saippua:) tarvis varmaan alkaa jalostella näitä omia tekeleitäkin tälläisiksi hienoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä oli ihan omasta mielestä sattuma että saippuasta tuli tämän näköinen :D Hyvä näin, mutta en tiedä onnistuuko se uudestaan.
      Omasta mielestä saippuan ulkonäkö ei ole tärkeintä vaan hellyys, hoitavuus ja että ne vaahtoaa nätisti.

      Poista
  4. Hei, osaatko sanoa kuinka paljon tätä kaoliinisavea voi laittaa saippuaan? Onko joku tietty määrä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytän nykyää 1 tl per 500g öljyä. Silloin se ei vaikuta saippuan vaahtoavuuteen.

      Poista
  5. Ohjeessa mahtaa olla virhe, kun siinä on ensin kookosöljyä ja sitten 80g puhdistamatonta kookosöljyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että huomasit. Sen pitää olla punaista palmuöljyä.

      Poista