Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Syötävänhyvä suklaasaippua

Tämänhetkinen lemppari!!!

Tämä on semmoinen herkkusaippua että oksat pois joulukuusesta! Niin herkullinen tuoksu että olen nuuskutellut näitä monen monta kertaa. Mieskin meinasi haukata kun pyysin että tuoksuttaisi.

Saippuat saivat alkuunsa kun mietin että työkavereille olisi kivaa antaa pienet kokeilupalat itse tehtyä saippuaa, kun se on ollut suurimmalle osalle ihan uusi juttu. Työpaikka kun on hyvin, hyvin naisvaltainen niin päädyin suklaasaippuaan. Käytin oven hot process-menetelmää, koska halusin että saippua olisi mahdollisimman nopeasti valmista. Tuoksuna käytin puolet tummaa suklaa-tuoksua ja puolet suklaatryffeli-tuoksua. Tämä on minun nenään ihan täydellineen tuoksusekoitus. Tätä pitää jossain vaiheessa tehdä omaan käyttöön myös. Rasvoina käytin oliiviöljyä, rypsiöljyä, sesamöljyä, palmuöljyä ja kookosrasvaa. 

Muutamat palaset herkkua :)

Eli saippuanvalmistuis sujui tuttuun cold process-tyyliin kiisselivaiheeseen asti. Sen jälkeen saippua sai mennä 100 C esilämmitettyyn uuniin tunniksi. Sekoitin tunnin välein. Tämä on ensimmäinen OHP-saippua joka on onnistunut täydellisesti. Tunnin jälkeen annoin saippuan jäähtyä hieman. Kun massaa pystyi koskemaan käsin ilman että se poltti, niin lisäsin kaakaojauhetta ja tuoksuöljyt. Sen jälkeen muottiin ja saippuan leikkaus muutaman tunnin kuluttua.

7 kommenttia:

  1. Minullekin, aivan ihanan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meni heti jakoon. En edes säästänyt itselleni kuin yhden 2-3mm paksun päätypalan kun se oli vähän ruma.

      Poista
  2. On varmaan aivan ihanaa saippuaa tuo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa työkavereista piti tuoksusta tosi paljon. Piti varoittaa ettei kannata haukata :)

      Poista
  3. Ei vitsi ku on ihana saippu!!! Oisko sulla tolle pakkaus idoita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä käytän useimmiten sellofaanipusseja, mutta vaikka mikä käy. Esim. pienet paperi/pahvirasitat voivat vähän muistuttaa suklaarasioilta.

      Poista
  4. I think this is one of the most vital information for me. And i am satisfied studying your article.
    However wanna observation on few normal things,
    The web site taste is wonderful, the articles is in reality excellent : D.

    Just right task, cheers

    My blog post - Eugene Charter Service

    VastaaPoista