Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vihreänruskea kieputussaippua

Kuva on otettu pari päivää sitten. Saippuan väri on jo tänää tumma ja kontrastit ovat selkeät.

Kokeilin tehdä maitopurkkimuottiin vähän eri tyylillä kieputtaen saippuakuvion. Totesin melkein heti että tavallinen litran tölkki on aivan liian kapea. No tuli siihen kuitenkin jonkunlaista kuviota. Vihreän värin sain ihan tavallisesta saippuaväristä. Valkoinen on titaanidioxiidia ja ruskea kaakaota. Laitoin saippuamassan kolmeen pulloon josta pursotin N-kirjaimen muotosia kuvioita. Pullot toimivat paljon paremmin kuin lusikalla valuttaen, mutta valkoinen ja vihreä saippua jässähti nopeasti. Käytin paljon normaalia enempää vetta, mutta ei se näemmä auttanut. Vähän voimaa jouduin lopussa käyttämään, jotta sain makkarakuvioita enkä pisteitä.

Tämmönen mötikkä kuoriutui tölkistä.

Saippua oli vuorokauden kuluttua päältä kova, mutta pohjalta vielä aika pehmeä. Se oli kyllä helppo leikata vaikka olikin hieman tahmainen. Normaalisti leikkaan maitopurkkisaippuat viipaleiksi, ihan kun leipää leikkaisi. Tämän saippuan leikkasin eri tavalla, jotta kuvio näkyisi. Ensin jaoin saippuan kolmeen yhtä isoon palaan. Sen jälkeen halkaisin palat kapeasta päästä. Samalla tavalla kun sämpylä halkaistaan. Mukavat nämä leipävertauskuvat :)

Sämpylät lautasella :D

6 kommenttia: