Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Marsipaanisuklaakuorinta

Olen reilun kuukauden ajan käyttänyt pelkästään itse tehtyä saippuaa suihkussa peseytymiseen. Edellisessä kuorinnassa oli kahvia ja mies antoi negatiivista palautetta kun kuulemma kylppärin lattia peittyi kahvinporoista :D Miestä ajatellen tein itselleni hieman hellävaraisemman kuorinnan ilman kahvia. 

Suklaasaippua antaa kivan värin kuorintaan.

Käytin tuttua Pienen tuoksukapuan ohjetta. Teen nykyään kaksinkertaisen annoksen, koska se mahtuu juuri purkkiini. Käytin siihen oliiviöljyn sijaan rypsiöljyä (suosi suomalaista), karkeaa merisuolaa, suklaasaippuaa ja tuoksuna ihanaa marsipanituoksua (eli oatmeal, milk and honey). Taisin pistää vähän liikaa tuoksua kun koko koti tuoksu ja minulle tuli jopa pieni päänsärky :O Toivottavasti tuoksu tasaantuu ja vähän haihtuu. Suklaasaippuassa oli suklaatryffeli- ja tumma suklaatuoksua, mutta se haihtuu melkein kokonaan kun saippuan sulattaa öljyyn. Pidän kovasti siitä että tämä kuorinta sekä pesee, hoitaa ja kuorii. Toki kuorinnan voi tehdä niin että jättä saippuan pois, mutta silloin pitää ensin peseytyä jollain toisella pesuaineella. Illalla pitää kokeilla että toimiiko rypsiöljy yhtä hyvänä kosteuttajana kuin oliiviöljy.

LISÄYS: Kuorinta tuntuu hieman karheammalle kuin oliviöljyllä tehty. Tuoksu ei ollut yhtään liian voimakas ja rypsiöljy pehmensi ihoa juuri sopivasti. Iho on kuin vauvanpylly.

2 kommenttia:

  1. Varo, joku vielä haukkaa, kun tuoksut niin suklaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) tuoksuu enemmän marsipaanille, mutta todella hyvälle.

      Poista