Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Hiekka ja lumi

Olen NIIN tykästynyt suolasaippuoihin! Ne hoitavat, pesevät tehokkaasti eikä tarvitse käyttää saippuakuppia tai -alustaa. Nämä ovat loistavat wc:ssä. Sen kun laittaa suolasaippuan lavuaarin reunalle. Se sopii hyvin sekä kasvojen että käsien pesuun. Sukulaisilta olen saannut palautetta että suolasaippua pesee meikin pois tehokkaasti, ei kuivata edes kuivaa ihoa, vähentää näppylöitä ja kasvojen iho tuntuu silkinpehmeältä pesun jälkeen. Eli selkeästi suolasaippua sopii hyvin monenlaisille ihotyypeille.

Hiekkakakkuja

Mutta nyt siis uusiin tekeleihin :) Kuten otsikosta huomaa niin tein kahdet erilaiset versiot suolasaippuasta. 

Saippuoihin tuli:

500g kookosrasvaa
30g risiiniöljyä
50g palmuöljyä
50g oliiviöljyä

vettä oli 38% ja ylirasvoittuvuusprosentiksi laitoin 20%

Alunperin minun piti käyttää olutta nesteenä, mutta ostamani olut oli mennyt kummalliseksi kun pakastin sen. Minigrip-pussin pohjalla oli pehmeätä ruskeata mömmöä ja loput pussista oli jäätynyttä vettä. Eli käytin ihan raanavettä. Normaalisti laitan nestettä sen 28%, jotta saippua kiisselöityisi helpommin, mutta nyt laitoin enemmän kun näihin kuitenkin tulee sen verran paljon suolaa ja saippua paksunee.

Pidän tästä pehmeästä sinisestä väristä ja tuoksu on raikas.

Hiekkasaippua saa nimensä siitä että muotit ovat hiekkakakkumuotteja ja laitoin siihen santelipuujauhetta joka antaa hiekkamaisen värin. Taisin kuitenkin laittaa hieman reippaalla kädellä santelipuujauhetta kun siitä tuli violettia :D Onneksi väri muuttui rusehtavaksi kun se kuivui. Tuoksuna käytin puolet suklaatryffelituoksua ja puolet oatmeal, milk and honey-tuoksua. Ihan kiva yhdistelmä. Suolana käytin hienoa merisuolaa.

Lumisaippua taas saa nimensä Lumi-tuoksuöljystä. Se on raikas, hieman sitrusmainen.  Mutta kuitenkin siinä on jotain pientä vaniljaa tai myskiä. Tämä oli sitten ihan oma arvio tuoksusta :D Mielestäni tuoksu sopii seka naisille että miehille. Värjäsin saippua sinisellä saippuavärillä ja käytin sitä todella reilusti. Oma kokemus on se että saippua vaalenee kun siihen laittaa suolaa. Lumisaippuaan laitoin karkeata merisuolaa, toiveena että siihen tulisi jääkiteen näköistä kuviota.

Huomioksi vielä se että en edes viitsi yrittää leikata suolasaippuoita vaan laitan ne heti yksittäismuottiin. Enpä ole keneltäkään vielä lukenut että suolasaippuan leikkaaminen onnistuisi ongelmitta. Eli säästän omia hermoja ja aikaa. Saippuat olivat muutenkin tarpeaksi hankalat poistaa hiekkakakkumuoteista. Parista saippuasta lähti pala irti kapeasta kohtaa, esim. ankasta lähti pää irti ja delfiinistä irtosi evä.

7 kommenttia:

  1. Paljon taputuksia sinulle. Suolasaippu on vielä erittän riitoisaa.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita saippuoita. Pitäisi itsekin taas tehdä suolasaippuaa, entisiä on enää muutama pala jäljellä. Mulla leikkaaminen onnistui hyvin, kun käytin hienoa suolaa ja terävää, leveää veistä. Leikkasin parin tunnin päästä muottiin laitosta. Mikähän tuossa suolasaippuan ulkonäössä viehättää, pari päivää olen selaillut inspiraatiokuvia ja jotenkin ne aina takertuu silmiin :) Toisaalta viehättää sekä rouheat, epätasaiset suolasaippuat mutta myös nämä sileäpintaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Suolasaippuat ovat vain niin monikäyttöisiä ja hellävaraisia. Minä en varmaan uskaltaisi leikat pari tuntia vanhaa saippuaa. Nämä saippuat olivat jo tunnin kuluttua ihan kivikovia. Näissä oli kyllä suurin prosentti kookosrasvaa jota olen ikinä käyttänyt. Johtunee kai siitä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Thank you :) I use salt soap to clean my face. The soap is good for my skin and it doesn´t leave any traces of make up.

      Poista
  4. I'm truly enjoying the design and layout of your website.

    It's a very easy on the eyes which makes it much more pleasant
    for me to come here and visit more often. Did you hire out a developer to create your
    theme? Great work!

    Here is my blog ... Eugene Charter Service

    VastaaPoista