Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kasvovesi piharatamosta

Surffailin netissä aamusella kun mies nukkui vielä. Koiran olin jo ulkouluttanut ja parit saippuat olin valmistanut. Saippuoista lisää myöhemmin. Tutkiskelin koiralenkillä mitä kaikkea luonnosta vielä löytyisi. Ajatuksena oli enimmäkseen villivihannekset, siis mitä voisi käyttää ruoanlaitossa, mutta kotikosmetiikaksi tämä sitten muuttui :D 

Käymme päivittäin koiran kanssa metsässä ja sieltä kulkee pieni polku pellon reunalle ja sieltä takaisin kotiinpäin. Tämän polun varrella oli kauheasti ratamoita. Ja tosi isoja lehtiä. Olin ihan yllättynt. Siitä tulikin mieleen Pähkinän viimeisimmän jutun jossa hän oli uuttanut mm. ratamoa öljyyn. Löysin Demin keskustelupalstan ohjeen ratamokasvoveteen. Eli ei kun takasin metsään lehtiä keräämään. 

Pestyt ratamonlehdet odottamassa kuumaa kylpyä.

Ohjeessa suhteet ovat kourallinen ratamonlehtiä, 1 dl vettä ja tarvittaessa ripaus merisuolaa. Minä innostuin niin kovasti että keräsin pienehkön pussillisen ratamonlehtiä :) Tämä täytti koko kattilan. En viitsinyt mittailla mitään suhteita, vaan kaadoin päälle kylmää vettä niin että lehdet juuri ja juuri peittyivät. Kiehautin veden ja haudutin keitosta tunnin.

Nyt se kiehuu!

Ohjeessa luki että keitos siivilöidään, mutta minä nostelin ratamonlehdet grillipihdeillä :D Ne olivat tosiaankin isoja. Kaadoin nesteen lasipurkkeihin ja jäädytin ne vesihauteesa. Niin, tämä säilyy viikon jääkaapissa.


Valmis keltaisenvihreä kasvovesi odottamassa pullotusta.


Olen vasta pari kertaa käyttänyt kasvovettä, mutta mielestäni iho ei ole niin punaisenlaikukas kuin aikaisemmin. Kasvoissani on hieman kuperoosaa ja iho on muutenkin punainen poskista, nenän molemmilta puolilta. Ratamoahan on käytetty kautta aikojen haavojen hoidossa ja luulisi sen myös auttavan ihon pienissä tulehduksissa. Yhden lähteen mukaan (en enää muista minkä) on ratamoa käytetty haavojen lisäksi finnien ja hyönteisten puremien hoidossa.

5 kommenttia:

  1. Kiva juttu, siis vain ratamon lehtiä hautumaan ja jääkaappiin:)
    Kerran tein samoin ruusunkukista ja saippuaan laitoin nesteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään tämän helpompaa ei ole :) Joku hyönteinen puri minua poskeen toissapäivänä kun olin mustikkametsässä. Puremakohta oli aika kipeä, punainen ja turvoksissa. Laitoin tätä kasvovetta vanulapulle ja annoin sen olla posken päällä. Tein sen pari kertaa ja nyt ei enää näy kuin pieni punainen jälki. Tosi tehokasta!

      Poista
  2. Juu, ratamo auttaa kyllä kuulemma näppyjen ja hyönteisten pistojen lisäksi hyvin moneen muuhunkin juttuun. Nauratti kun luin tämän, minäkin tein ratamokasvovettä tuossa pari viikkoa sitten, en vaan laittanut siitä vielä blogiin mitään :P Kummasti mennään samoja latuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä omia käyttökokemuksia blogiisi :D

      Poista
  3. Juu, pitää myöhemmin katsoa kun noita tekstejä on synnytyksessä nyt useampikin kappale. Täytyy tehdä vaikka uusi annos, jotta pääsee paremmin arvioimaan :) Ja täytyy varmaan kevätä niitä kuivatettavaksikin, jotta saa talveksi tehtyä niistä kaikenlaista. Harmillista, miten tuo päivätyö tuntuu vievän tältä puuhalta aikaa :P

    VastaaPoista