Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kun on vaan aivan pakko tehdä saippuaa :D

Leivoksia? Ei kun tietenkin saippuaa :)

Joskus on aivan pakko tehdä saippuaa, vaikka olinkin suunnitellut että kesällä olisi tauko. Alkuperäinen suunnitelma oli se että kesällä on niin kovat helteet niin saippuat hikoilevat ja ylikuumenevat. No nythän on ollut oikein kunnon sadekesä.

Päädyin tekemään muunnoksen kaura-maito-hunajasaippuasta. KMH-saippua Saara Kuhan kirjassa on mukava perussaippua, mutta jotenkin ohje ei tänään houkutellut. Samoin kaikki muut ohjeet jotka löysin netistä. Alunperin ajattelin että laitan mehiläisvahaa saippuaan, mutta haluan säästää vahan vuohenmaitosaippuaan. Eli taas kaivoin jääkaappia niin löysin sopivia aineksia. Kannattaa ehdottomasti käyttää hunajaa saippuassa. Tein aikoja sitten Hunajasaippuan ja se on ehdottomasti yksi saippuoistani joka vaahtoaa eniten. On samaa kaliberia Possusaippuan kanssa. Ja hunajasaippuan vaahto tuntuu jotenkin niin pehmeän hoitavalta. Luulisi melkein että saippuassa pitäisi olla maitoa jotta se vaahtoisi näin hyvin.


Käytin saippuassa perus öljyjen lisäksi kreikkalaista jogurttia. Ei ollut ihan sitä rasvaisinta. Tässä oli 7% rasvaa. Monissa on 10% tai enemmän. Lisäksi laitoin saippuaan sauvasekoittimella silputtuja kaurahiutaleita, hunajaa ja yhden kananmunan. Kaurahiutaleet kannataa jauhaa mahdollisimman pieneksi jauhoksi, muuten hiuteleet saattavat homehtua ja pilata koko saippuan. 

Ohje oli seuraavanlainen:

200 g kookosrasvaa
200 g oliiviöljyä
170 g rypsiöljyä
30 g risiiniöljyä (tämä oli todennäköisesti ihan turha, koska jogurtti ja hunaja lisää vaahtoavuutta)

30 g hunajaa
10 ml Plum Crumble-tuoksuöljyä
150g vettä
78 g jogurttia
84 g lipeää
1 muna 
2 rkl kaurahiutaleita silputtuna jauhoksi


Ylirasvoittuvuusprosentti oli 5% ja nestettä oli 38%, eli siihen on laskettu sekä vesi että jogurtti. Jogurtin rasvaa en laskenut mukaan, koska sitä oli loppujen lopuksi niin vähän.


Sulatin kookosrasvan hellalla miedolla lämmöllä. Sillä aikaa sekoitin veden ja hunajan toisiinsa. Mittasin muut rasvat tarkasti ja niihin sekoitin tuoksuöljyn. Kun kookosrasva oli sulanut, lisäsin muut rasvat siihen. Otin esille jauhetut kaurahiutaleet ja valmiiksi mitatun jogurtin. Sekoitin kananmunan muutamaan lusikalliseen öljyseosta ja laitoin sen odottamaan. Tämän jälkeen lisäsin vesi-hunajaliuokseen pikkuhiljaa lipeää. Pidin lipeäastiaa lavuaarissa kylmässä vedessä, jotta hunajan sokeri ei kärähtäisi. Siitä tuli kuitenkin aika tummaa. Olisi varmaan pitänyt lisätä lipeä hitaammin, tai laittaa lavuaariin myös jäätä tai kylmäkalleja. Kaadoin lipeäseoksen rasvoihin ja sekoittelin hetken sauvasekoittimella. Sitten lisäsin muna-rasvasekoituksen ja suurruuttelin sauvasekoittimella taas hetken. Tämän jälkeen lisäsin jogurtin, sekoitin taas ja viimeiseksi lisäsin kaurahiutaleet. Tässä vaiheessa saippuamassa oli jo saavuttanut kiisselivaiheen.

Saippua vielä muotissa. Pinnassa on kaunis vaalea väri.

Saippuan laitoin poikkeuksellisesti laakeaan vuokaan. Yksi syy siihen on se että jogurtti, kananmuna ja hunaja aiheuttavat helposti ylikuumenemisen jos astia on liian syvä ja toinen oli se että halusin koristella saippuan kaurahiutaleilla. Näin saippuapaloissa on enemmän hiutaleita. Näin jälkikäteen ajatellen niin ei tästä mitään kauhean nättiä saippuaa tullut :D Mutta on varmaankin hyvin hoitavaa ja tuoksukin on hyvä sekä makea. Toisaalta kauran pitäisi antaa makeahkoa tuoksua, eli tuoksun voisi jättää hyvin pois. Jotkut sanovat että kaura-maito-hunajasaippua tuoksuu kaurakekseiltä. 

Monessa amerikkalaisessa ohjeessa suositeltiin että saippua laitettaisiin tunniksi pakastimeen ja jos se ei ole vielä jäähtynyt kunnolla niin sitten vielä muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Tämän pitäisi ehkäistä että saippuaan ei tulisi rumia geelirenkaita eikä saippua ylikuumene. Pidin saippuan sen tunnin pakastimessa ja se tuntui oikein kunnolla viilenneeltä. Oli jo myöhäinen ilta, joten en viitsinyt jättää sitä pakastimeen ja jääkaappi oli aika täynnä, niin jätin saippuan tiskipöydälle huoneenlämpöön. Aamulla kun heräsin, oli saippua vielä vähän lämmin ja kun kurkkasin muotin läpinäkyvästä pohjasta, niin saippua oli geeliintynyt lähes kokonaan. Tämä ei ole mikään hyvä asia saippuassa, jossa on maitotuotetta. Onhan se ihan käyttökelpoinen, mutta ulkonäkö ei ole ihan paras. Toivon nyt vaan että pitkä kypsymisaika pelastaa saippuan. Eli pitää antaa saippuan kypsyä 4-6 kk ennen kun annan lopullisen tuomion saippuan käyttöominaisuuksista. Onneksi saippua oli ainoastaan geeliintynyt, eikä kiehunut yli :) Eli kai se pakastimessa pitäminen auttoi edes vähän.


Pohjasta näkyy että saippua on geeliintynyt.
Tästä näkyy että ainoastaan ihan ohut pintakerros on geeliintymättä.
Leikkasin saippuan 12 h saippuan tekemisestä ja olin iloinen että se ei haissut mädälle kananmunalle. Se oli oikein mielyttävän tuntuista leikata, eli pehmeää, mutta kiinteää. Kai tästä sittenkin tulee ihan hyvä saippua.

LISÄYS: Totesin että saippuapalat olivat liian paksuja, joten halkaisin ne vielä. Nyt onkin 12 saippuaa. Harmi vaan että ainoastaan kuudessa on kaurahiutaleita pinnalla. No koristuksiahan ne vaan on.

4 kommenttia:

  1. Tein kanssa saippuaa, näin kesällä kun luonnosta saa hakea suoraan aineita:) Minulla kans jää joskus tuo geelitummuus saippuaan, vaan eipä se onneksi käytössä mitään haittaa. Omat saippuat on vain kertakaikkisen hyviä käyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli joku saippua jossa oli maitoa joka geeliintyi osittain vaikka oli monta tuntia pakastimessa. Saippua oli muuten hyvä, mutta geeliintyneet kohdat oliivat kummallisen pehmeät. Tätä pehmeyttä en ole huomanut muissa saippuoissa joissa ei ole maitoa.

      Poista
  2. Mulla kävi tuo osittainen geeliytyminen sen "ympyräsaippuan" kanssa, jossa oli sokeria, ja siinäkin huomasin, että geeliytynyt kohta oli pehmeämpi kuin muut. Se kohta "limaantui" myös helpommin kuin muut, siis siihen muodostui sellainen kunnon mönjä, jollei päässyt kuivamaan kunnolla kahden ihmisen suihkujen välillä..

    Miksi muuten laitoit hunajan lipeäveteen? Kyselen vaan siksi, kun ei itselle ole koskaan tullut mieleen, että sen voisi sinnekin laittaa, vaan kiisseliin olen laittanut.. Toisaalta en muutenkaan mielelläni laita mitään lipeäveteen, olen vielä sen verran varovainen kun reaktiot on muutamaan kertaan päässeet yllättämään sen verran pahasti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lueskellut eri ohjeita hunajan lisäämisestä saippuaan ja melkein kaikki jenkkiohjeet ohjeistavat lisäämään hunaajan veteen. Koen sen ainakin tosi helpoksi tavaksi. Pitää vaan muistaa että veden pitää olla tosi kylmää ja että lisää lipeän hunajaveteen tosi hitaasti. Käytän aina lasipurkkia lipeän sekoitukseen. Tosi helppoa kun laittaa vaan kannen kiinni ja pyörittelee hitaasti.

      Poista