Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kiinteä sokerikuorinta tai ainakin piti olla.

Soap queenin sivuilta löytyi taas jotain kivaa. Eli kiinteitä suokerikuorintakuutioita. Tai voihan niistä tehdä juuri sellaisia kun haluaa. Jääpalamuotti on varmaan aika hyvä. Tai sitten ne leikkaa pienemmäksi. Ainoa huono juttu näissä on että näitä ei voi tehdä luonnonsaippuasta, vaan pakko on käyttää valmista saippuamassaa. Lipeä ja sokeri ei siis ole mikään hyvä sekoitus. Ostin Hobby Pointista kirkasta massaa joka oli jonkunlaista luomuversiota. Oli huimat vajaa 1€ kalliimpi kuin tavallinen massa. Tämä glyseeriinisaippuamassa on luonnonsaippuantekijöille ihan totaalinen punainen vaate (ainakin jenkeissä). En ole aikaisemmin käyttänyt valmista massaa, mutta ideana on että massa sulatetaan joko mikrossa tai vesihauteessa. En tiedä kuinka hoitavaa glyseriinimassa on, mutta ainakin ohjeeseen tulee öljyä.

Kyllä, tämä kukkamuotti on minun lemppari ;)

Öljynä käytin ihan suosiolla oliiviöljyä. Jotkut olivat kokeilleet hyvällä menestyksellä manteliöljyä, mutta en halunnut laittaa manteli/pähkinäöljyä, koska yksi palanen olisi tarkoitus antaa siskolle ja hän on voimakkaasti allerginen pähkinöille.Tein nyt aluksi pienen erän. Jos vaikka joutuu muuttamaan ohjetta. Laitoin 50g saippuamassaa, 50g oliiviöljyä ja 100g sokeria. Tällä kertaa en laittanut väriä tai tuoksua. Joku toinen kerta sitten.Tai ehdottomasti seuraavalla kerralla. Palat eivät tuoksu kovinkaan hyvälle raakana. Haju kyllä laimenee kun massa kovettuu.

Eihän tällä ohjeella mitään paloja edes tullut :D :D Siitä tuli rasvaista sokeria, joka klimppiintyi. En viitsinyt heittää sitä pois. Sulatin lisää glyseriinimassaa, joku 70-80g ja sekoitin sokeri-öljymömmön siihen. En usko että nämä kuorivat, mutta ainakin niitä voi käyttää saippuana. Kovettuivat tunnissa ja ovat heti käyttövalmiita. Sisko saa siis vielä odottaa sokerikuorintaansa.

3 kommenttia:

  1. Miksei lipeä ja sokeri sovi, jos lipeä ja hunaja sopii? Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun tarkensit :) Lipeä sulattaa sokerin hetkessä ja siitä ei saa kuorivaa saippuaa. Ja jos sekoittaa sokerin suoraan kiisselöityyn saippuaan (niin kun suola sekoitetaan kun tehdään suolasaippuaa), saa aikaiseksi tulivuoren tai kiehuvaa saippuaa joka pursuu muotista ulos. Nykyään käytän melkein kaikissa saippuoissa ihan pikkuisen sokeria. Tai liotan teeluskiallisen sokeria veteen ennen kun sekoitan lipeän siihen. Näin saa Bilteman lipeän sulaamaan kokonaan, koska aineet reagoivat paremmin. Ja sokerin pitäisi myös lisätä vaahtoavuutta.

    VastaaPoista
  3. Ok, nyt ymmärrän! Joskin sellainen tulivuori olisi kiva nähdä! :D

    VastaaPoista